Sade kruunasi pessimistien vierailun Senaatintorilla
-16.6.2014 18:21:00-

Puolangan pessimistit saivat perjantaina arvoisensa vastaanoton pääkaupungissa, jonka kainuulaiset valtasivat viikonlopuksi. Sade alkoi vihmoa torikansaa juuri ennen pessimistien esiintymisvuoroa.
Kuten asiaan kuului, sade taukosi ryhmän astellessa pois esiintymislavalta. Runsaslukuinen kuulijajoukko kuitenkin jakoi synkkää elämänkatsomusta siinä määrin, että seurasi esityksen loppuun saakka.
Yksi heistä oli Senaatintorille eksynyt kiinalaisturisti, jonka nimeä ei kannata edes yrittää kirjoittaa. Mies kertoi olevansa Helsingissä parin päivän visiitillä. Sadetta ja muuta ankeutta uhmaten hän videoi koko esityksen ja epäilemättä kuljettaa tätä alakulon sanomaa maailman väkirikkaimpaan valtioon.
- Pidin kyllä esityksestä vaikka en ymmärtänyt siitä sanaakaan. Millä tavalla he ovat pessimistejä, kiinalaismies herkesi pohtimaan.
Ohi kulkenutta, ilmeisen vihertävää elämäntapaa harrastava pariskunta pysähtyi tarkistamaan lavalta kuulemaansa. Pessimistien vaatimus kasvisten ottamisesta pois ruuan seasta pilasi ilmeistä päätellen pariskunnan viikonlopun.
Puolangalla syntynyt Anneli Alaluusua oli seuraamassa esitystä jälkikasvunsa kanssa.
- Olen muuttanut Puolangalta vuonna 1967 Ouluun opiskelemaan ja päätynyt lopulta tänne Helsinkiin. Täytyyhän sitä kotikylän sakkia tulla ihmettelemään. Hauskaa se oli, vaikka ei taida tuo pessimismi täkäläisille tuon esityksen perusteella avautuakaan, Anneli mietti.
Pessimistit ehtivät esiintyä myös kaupunkia kiertäneessä kulttuuriratikassa perjantaina ja lauantaina. Ratikka ei tästä enää toipunut, vaan hajosi sunnuntaina.
Lue puolankalaistunnelmista 18.6. Puolanka-lehdessä.

Jouni Sipilä