Kulissien takana vaiheikkaita hetkiä ja täpäriä tilanteita
-16.7.2014 13:44:00-

Sami Haapalaisella on takanaan tiivis ja vähäuninen festariviikonloppu. Vaikka Lankafest 2014 taputeltiin loppuun puoli kolmen pintaan sunnuntaita vasten yöllä, jälkitöitä ja -pyykkiä, paperitöitä unohtamatta, riittää vielä päiviksi.
- Perjantaina heräsin ajatukseen, että onpa kaikki sujunut hyvin. Kello 11.30 tuli sitten viestiä, että Battle Beast on jumissa Frankfurtin lentokentällä, Haapalainen kertaa hetkiä, jolloin kylmä hiki alkoi virrata.
Aikatauluja rukattiinkin siltä illalta hieman uusiksi, ja isoja kiitoksia Haapalainen osoittaakin Waltarin leiriin.
- Kärtsy Hatakka ymmärsi tilanteen, ja Waltari heittikin sitten puolitoistatuntisen setin.
Lauantaina järjestäjät ja yhtyeet painivat teknisten ongelmien kanssa. Niiden vuoksi aikataulu alkoi pettää, ja seuraavaa esiintyjää yleisö sai odotella kolme varttiakin.
Lauantaina päivällä linja-autolla Puolangalle varta vasten ajellut Battle Beast pääsi aloittamaan urakkansa kahden maissa yöllä.
Erityistä kiitosta Haapalainen antaa itseohjautuvalle ja ripeäotteiselle talkooporukalle, jonka huomaan tapahtumien kulun saattoi jättää huoletta. Esiintyjät antoivatkin järjestäjälle kiitosta  hyvästä palvelusta.
Pilettejä Lankafestiin myytiin lopulta 620 kappaletta.
- Tavoitteenahan meillä oli myydä 500 lippua, eli melko lailla päästään nollatulokseen, Haapalainen uskoo.
Lue lisää Sami Haapalaisen mietteistä sekä Lankafesteistä 16.7. ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.

Maria Kyllönen