Väyrylän hiekkahiihtokisoissa kisailtiin hyväntuulisissa merkeissä
-18.8.2014 17:14:00-

Hiihdon ei tarvitse olla pelkkä talvilaji. Tämä osoitettiin lauantaina Väyrylän Vartiopirtillä, jossa järjestettiin nyt toista kertaa hyväntuuliset hiekkahiihtokisat. Väyrylän kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Kaija Väisäsen mukaan tarkoituksena oli koota niin paikalliset kuin lomalaisetkin yhteiseen hauskanpitoon, ja saada tällä tavoin hiukan väriä kylän elämään.
Viime kesänä ensi kertaa pidetty ja suuren suosion saanut tapahtuma on saanut innoituksensa Tuulikki Kemppaisen hiihtourasta.
- Hän kun on tästä kylältä, niin se tuntui luonnolliselta. Asian tiimoilta lähdettiin sitten miettimään, että miksei kesälläkin voisi hiihtää, Kaija Väisänen valaisi tapahtuman syntyä.
Kahden henkilön tandemjoukkueilla käydyissä hiekkahiihtokisoissa nopein aika voitti. Radan keskivaiheilla oli hiihtäjille varattu juottopiste, jossa parin täytyi myös vaihtaa paikkaa suksilla ennen huimaa loppukiriä.
Voiton kisassa veivät lopulta tutut miehet. Henkilökohtaisten pokaalien lisäksi kiertopalkinnon saivat haltuunsa Toivo ja Antti Mustonen, jotka pärjäsivät kisoissa parhaiten myös viime vuonna.
- Tällä kertaa oli vähän eri säännöt, mutta silti oli mielenkiintoista hiihtää. Veljeksinä me olemme kulkeneet paljon peräkkäin ja rinnakkain elämämme aikana, siitä se ehkä johtuu, Mustoset naurahtivat kysyttäessä heidän menestyksensä salaisuutta.
Lue enemmän 20.8. Puolanka-lehdestä.

Laura Heikkinen