Sää suosi syysmarkkinoita
-17.9.2014 12:54:00-

Sää ja tunnelma olivat kaikin puolin kohdillaan maanantaina ja tiistaina järjestetyillä perinteisillä Puolangan syysmarkkinoilla. Taivas oli heti maanantaiaamusta täysin pilvetön, ja auringonkin vielä paistaessa täydeltä terältä olosuhteet olivat mitä mainioimmat markkina-alueella kiertelyyn.
Kojujen valikoima oli monilta osin edellisvuosilta tuttua ja hyväksi havaittua: kotiin viemisiksi saattoi ostaa vaatekerran jos toisenkin, ja myös kotimaiset omenat tekivät hyvin kauppansa. Moni oli kiinnostunut myös esimerkiksi Puolangan käsityökeskuksen kojun tuotteista.
Markkinoilla oli käymässä väkeä mukavasti heti aamutuimaan, niin paikallisia kuin kauempaakin tulleita.  Ostosten tekemisen lisäksi syysmarkkinat kuuluivatkin olevan monelle oiva tilaisuus jututtaa myös sellaisia tuttuja, joita ei muuten tulisi tavanneeksi.
- Markkinathan ovat sosiaalinen tapahtuma, ja juuri siinä on markkinoiden voima verrattuna vaikka marketteihin. Tähän tiskille on helppo tulla, määritteli karkkikauppias Henry Kenraali metrilakujen kaupittelun ohessa.
Enemmän markkinatunnelmia 17.9. Puolanka-lehdessä.

Laura Heikkinen