Martta Tolonen saa elää hyvää elämää kotona omaishoitajan ja kotihoidon tukemana
-10.10.2014 08:00:00-

Lähellä Ristijärven rajaa asuva Toini Parkkinen on Martta Tolosen omaishoitaja. Yhdessä miehensä Eeron kanssa hän pitää huolta arjen sujumisesta ja siitä, että Martta saisi viettää mahdollisimman pitkään hyvää elämää kotona.
- Olen ollut omaishoitajana nyt parisen vuotta. Tätä vaihtoehtoa ei tullut varsinaisesti mietittyä aikaisemmin, mutta kohdalle sattuessa se tuli vähän kuin itsestäänselvyytenä. Tosin ainahan me ollaan Martan kanssa asuttu lähekkäin, Toini kommentoi päätöstään ryhtyä omaishoitajaksi.
Martta Tolonen on ihminen, joka ei valita turhasta. Vaikka paikkoja särkee, hän on tyytyväinen elämäänsä. Omaishoitajan vapaiden aikana Martta on terveyskeskuksessa palveluasumisen yksikössä. Hän kokee sen myönteisenä vaihteluna: välillä on mukava päästä käymään kodin ulkopuolella.
Arkipäivisin perhe viettää paljon aikaa yhdessä ja käy päivittäin pihalla Martan kanssa. Ulkona liikkuminen tapahtuu pääsääntöisesti pyörätuolilla, jolloin Martta voi nauttia rauhassa raikkaasta ulkoilmasta ilman, että tarvitsisi pelätä kompastumista mihinkään.
Useimmiten omaishoitaja ei pärjää täysin yksin hoidettavan kanssa, vaikka tukiverkosto olisikin kunnossa. Iän mukanaan tuomat sairaudet lääkityksineen vaativat hoitoa ja seurantaa, ja verikokeita otetaan usein.
Attendon järjestämä kotipalvelu mahdollistaa sen, että Toinin ja Martan ei tarvitse taittaa neljänkymmenen kilometrin matkaa terveyskeskukseen kovin usein. Kotisairaanhoitaja käy Martan luona kolmen viikon välein ottamassa verikokeet ja tarkistamassa samalla Martan voinnin.
Jokaista arkipäivää helpottavat lisäksi kotihoidosta saadut apuvälineet kuten pyörätuoli sekä turvakaiteet pesuhuonetiloissa ja sängyn vieressä.
- Terveyskeskustoiminta on ihan ymmärrettävästi ripeää, jolloin siellä käydään vain nopeasti kääntymässä. Kotisairaanhoitaja ehtii heittää täällä käydessään takinkin pois.  Sitten hän ottaa paperit pöydälle, menee Martan lähelle ja kyselee, että miten sinä olet Martta jaksellut, Toini selittää.
Lue enemmän 8.10. Puolanka-lehdestä.

Marika Sutinen