Väinö Kvist kunniamaininnoille Napero-Finlandia 2014 -kilpailussa
-27.10.2014 14:26:00-

Puolankajärven koulussa kolmatta luokkaa käyvä Väinö Kvist kirjoitti itsensä kunniamaininnoille Napero-Finlandia 2014 -kilpailussa.
Kirjoituskilpailussa on kolme sarjaa peruskoulun 1. - 2.-luokkalaisille, 3. - 4.-luokkalaisille sekä 5. - 6.-luokkalaisille.
Väinö kilpaili 3. - 4.-luokkalaisten sarjassa kouluympäristöön sijoittuvalla sadulla Urho ja koulupäällikön aave. Arvosteluraati luonnehti kirjoitusta muun muassa näin: ”Pitkä, seikkailullinen tarina tuo jännittävien ja vauhdikkaiden tapahtumien lisäksi esiin ajatuksen ystävyyden tärkeydestä. Vaiheikas ja toiminnallinen satu osoittaa mielikuvituksen lentoa. Tarinaan on lomitettu myös mainiot rap-tyyppiset lauluosuudet, jotka toimivat varsin hyvin ääneen räpättynä.”
Napero-Finlandia on valtakunnallinen sadunkirjoituskilpailu, jota Päätalo-instituutti on järjestänyt ala-asteikäisille lapsille vuodesta 1993 lähtien. Vuotuisen kilpailun tarkoitus on kannustaa lapsia kirjoittamisen ja lukemisen pariin sekä oman luovuuden kehittämiseen.
Lue enemmän 29.10. Puolanka-lehdestä.

Maria Kyllönen, kuva Piia Kvist