Mycofoodin halli on myyty
-15.1.2015 14:36:00-

Mycofood Oy:n halli teollisuusalueella on vaihtanut omistajaa. Hallin on ostanut toimitusjohtaja Markku Leppänen Woodland Power Oy:stä.
Woodland Power Oy toimii Kouvolasta pitäen ja sen toimiala on biotalous. Yhtiö tuottaa puupohjaisia kasvatusalustoja sienten viljelijöille sekä bioenergiaa.
Yhtiön perustajat Markku ja Mervi Leppänen ovat rääkkyläläisiä sienialan yrittäjiä. He omistavat Polar Shiitake Oy:stä 53 prosenttia.
Polar Shiitake Oy:n omistama Woodland Power ryhtyy toimittamaan Puolangalle leppäpurusta valmistettuja sienten kasvatusalustoja.
Idätysvaiheen jälkeen kasvatusalustat kuljetetaan Rääkkylästä Puolangalle, jossa tapahtuvan, puoli vuotta kestävän sienten esikasvatusvaiheen jälkeen alustat toimitetaan käyttövalmiina sienimöihin Kiirunaan ja Luulajaan.
- Polar Shiitake on tietenkin suurin asiakas, Markku Leppänen lisää.
Toiminta Puolangalla on tarkoitus käynnistää helmikuussa.

Aiheesta enemmän Puolanka-lehdessä 21.1.

Maria Kyllönen