Ravintola Esterin yrittäjät viihtyvät Puolangalla
-29.4.2015 16:12:00-

Neljä ja puoli vuotta sitten Sever Gündogdu ja Cuma Aca avasivat entisen Kapustan paikalle uuden, eksoottisia ruokia tarjoilevan ravintolan. Ravintola Esteri Ay sai nimensä kiinteistön entisen omistajan mukaan. Näin saatiin säilytettyä pala paikan historiaa.
- En osaa sanoa mitään erityistä syytä Esterin perustamiselle. Mielestämme Puolangalle tarvittiin tällaista ravintolaa, Gündogdu kertoo.
Tällä hetkellä Ravintola Esteri työllistää neljä henkeä. Yrittäjäkaksikon lisäksi keittiössä työskentelee kaksi kokkia: Vuokko Heikkinen ja Bület Gündogdu.
Ennen Puolangalle saapumista Gündogdua ja Acaa varoiteltiin paikkakunnan pienuudesta.
- Meille sanottiin, että näin pieneen paikkaan tuleminen on riski. Halusimme sen riskin kuitenkin ottaa, Gündogdu kertoo.
Gündogdun mukaan puolankalaiset ottivat tuolloin uudet yrittäjät avosylin vastaan:
- Alussa oli hieman vaikeaa, koska paikka oli meille täysin vieras. Kaikki täällä Puolangalla ovat kuitenkin auttaneet meitä, eikä suurempia vaikeuksia ole ollut.
Gündogdu ja Aca ovatkin viihtyneet Puolangalla erittäin hyvin.  
- Tykkään olla Puolangalla, koska tämä on rauhallinen paikka. Ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat tarvittaessa. Tämä neljä ja puoli vuotta ovat menneet todella nopeasti, Cuma Aca kertoo.
Kesä on kiireistä aikaa Ravintola Esterissä. Puolankalaisten lisäksi syömään saapuu paljon ulkopaikkakuntalaisia.
- Puolanka on rauhallinen paikka, mutta kesällä täällä on kiire. Teemme Cuman kanssa todella pitkiä päiviä. Tykkäämme tehdä tätä, joten emme valita, Gündogdu sanoo.
Lue enemmän 29.4. Puolanka-lehdestä.

Sinna Karvonen