Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on käynnissä
-5.6.2015 10:15:00-

Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on avautunut jälleen tänä keväänä. Asian tiimoilta järjestettiin Puolangan valtuustosalissa viime viikon keskiviikkona ELY-keskuksen sekä Oulujärvi Leaderin yhteinen rahoitusinfo, jossa kerrottiin tarkemmin molempien tahojen tarjoamista tukimahdollisuuksista ja tukien hakemiseen liittyvistä yksityiskohdista.
Infotilaisuuden lisäksi paikallaolijoilla oli myös tilaisuus keskustella omista vireillä olevista hankeideoistaan sekä niiden mahdollisuudesta saada tukea.
Maaseuturahaston yritys- ja hanketukia voi hakea maaseudulla toimivien yritysten kehittämiseen sekä esimerkiksi ympäristön palveluihin ja viihtyisyyteen liittyviin kehittämishankkeisiin.
Oulujärvi Leaderin toimintaa esitellyt toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen muistutti, että Leaderin kautta rahoitettavien hankkeiden, olipa kyse sitten yritystuesta tai vaikka yleishyödyllisistä hankkeista, tulisi omalta osaltaan toteuttaa yhdistyksen tämänvuotisen toimintakauden Yhdessä kohti uutta –strategiaa, jossa on neljä erillistä teemaa: luontoon pohjautuva elinkeinotoiminta, voimavaroja luovuudesta, viihtyisä ympäristö, kasvava ympäristövastuu, sekä sujuva arki elinvoimaisissa yhteisöissä.
- Itsellä ei kuitenkaan kannata harjoittaa tässä asiassa hirveän tarkkaa itsesensuuria, vaan meihin voi ottaa yhteyttä ja katsotaan sitten yhdessä, sopisiko hanke johonkin teemaan, Oikarinen huomautti.  
Muita avainsanoja Oulujärvi Leaderin strategiassa ovat muun muassa yhteistyö, osaamisen kasvattaminen sekä uudistuminen.
Aiheesta enemmän 10.6. Puolanka-lehdessä.

Laura Heikkinen