Rantaongintakilpailussa pienelläkin saaliilla oli mahdollista päästä palkintosijoille
-11.6.2015 08:00:00-

Kireitä siimoja, vaihtelevia sääolosuhteita ja mukavaa yhdessäoloa - kaikkea tätä sisältyi lauantaina Pohjanportin rannassa pidettyyn rantaongintakilpailuun. Puolangan Eläkeläiset ry:n ideoima ja järjestämä tapahtuma pidettiin ensimmäistä kertaa.
Kilpailunjohtajana toiminut Eero Parkkinen kertoi, että tapahtumalla pyrittiin osaltaan tuomaan yhdistyksen toimintaan hiukan jotakin uutta. Rantaongintakilpailu valikoituikin kesäiseksi vastineeksi talvisaikaan paljon järjestetyille pilkkikilpailuille.
Pohjanportin rantalavan tuntumassa oli aikaa kalastella hiukan päälle kaksi tuntia. Aurinkoinen sää ehti sen aikana vaihtua tummiin pilviin ja navakkaan tuuleen, mutta kisaan osallistuneita kalamiehiä ja -naisia se ei hätkähdyttänyt. Paikallisten lisäksi kalastajia oli saapunut paljon myös lähikunnista.
Ahti ei suonut Puolankajärvestä lauantaina erityisen suuria anteja. Utajärveläinen Lauri Kostekivi hymähteli hyväntuulisesti omalle saaliilleen, joka koostui toinen toistaan pienemmistä kaloista.
- Jospa tällä kuitenkin jonkin lukeman vaa’alla saisi, perinteisellä matosyötillä kaloja narrannut Kostekivi tuumi.
Pienelläkin saaliilla oli lauantaina mahdollista päästä sangen hyville palkintosijoille, ja saattoipa joissain sarjoissa palkinnon saamiseen riittää pelkkä ”ohi uinut kala”, kuten Eero Parkkinen sanaili.
Kilpailutunnelmista enemmän 10.6. Puolanka-lehdessä.

Laura Heikkinen