Kiireetöntä tunnelmaa ja leppoisaa seurustelua Joukokylän syyspäivätapahtumassa
-15.9.2015 18:00:00-

Joukokylän kyläyhdistys järjesti lauantaina kolmatta vuotta peräkkäin syyspäivätapahtuman Joukokylän koululla. Tapahtuman ohjelman on tarkoitus vaihdella joka vuosi.
Tänä vuonna ratkaistiin lypsyn pitäjänmestaruus sekä kisailtiin siitä, kuka saa sahattua rangasta kolikon lähimmäs sadan gramman tavoitetta. Lisäksi halukkaat saivat pitää koulun pihalla kirpputoria ja arvailla astiassa olevien tavaroiden määrää. Lapsille oli järjestetty mönkijäajelua, josta he näyttivät nauttivan paljon.
Idean lypsykilpailuun sai kyläyhdistyksen riveissä häärivä Eeva Hiltunen. Kyläyhdistys sai puusta valmistetun ja kumisilla vetimillä varustetun lehmän lainaan Osuuskunta Itämaidolta.
Hiltusen mukaan kumiset vetimet tekevät lypsämisestä voimalajin, kun taas oikean lehmän lypsäminen vaatii voiman sijaan taitoa.
- Tämän lehmän kanssa pärjäävät ne, joilta löytyy käsistä puristusvoimaa, Hiltunen totesi.
Aiempien vuosien tapaan Joukokylän koululla oli myytävänä suussa sulavaa rosvopaistia.
- Vuodesta toiseen rosvopaisti on tehty possunlihasta, mutta lisukkeet muuttuvat, kertoi kyläyhdistyksessä toimiva Marja Pisto.
Lue enemmän 16.9. Puolanka-lehdestä.

Sinna Karvonen