Muistolehto sai viimein muistomerkkinsä
-13.10.2015 09:57:00-

Huosiusniemen hautausmaan uurnahautaus- ja tuhkansirottelualueelle eli niin kutsuttuun muistolehtoon on pystytetty muistomerkki. Se on korkeudeltaan reippaasti puolitoistametrinen, varsin suoralinjainen luonnonkivi. Kivi on tuotu paikalle Lehtolan montulta.
Muistolehto sijaitsee kappelista katsoen vasemmalla Taivallahden puoleisessa rinteessä. Laskettujen uurnien merkiksi ei tähän saakka ole laitettu minkäänlaisia muistomerkkejä, ja uurnahautapaikat ovatkin ainoastaan omaisten ja hautausmaalla työskentelevien tiedossa.
Muistomerkkiä ovat toivoneet tuhkattujen vainajien omaiset. Kiveen on kiinnitetty risti, ja tuhkatun vainajan omaiset voivat nyt hankkia siihen asennettavaksi laatan, josta käy ilmi vainajan nimi sekä syntymä- ja kuolinajat.
Muistomerkkipaikalle tullaan myöhemmin laittamaan kivilaatoitus, metsäympäristöön sopiva puinen penkki sekä paikka kukkaistutukselle.
Hautausmaan uudistuksista enemmän 14.10. Puolanka-lehdessä.

Maria Kyllönen