Kirkko muisti 70-vuotiaita seurakuntalaisia
-17.11.2015 14:30:00-

Puolangan seurakunta on järjestänyt 1990-luvun alkupuolelta lähtien 70 vuotta täyttäneille seurakuntalaisille yhteisen syntymäpäiväjuhlan. Niin tehtiin tänäkin vuonna. Vuonna 1945 syntyneet kokoontuivat sunnuntaina seurakuntasaliin nauttimaan kirkon järjestämistä juhlakahveista ja -ohjelmasta. Jotkut olivat saapuneet puolisonsa kanssa, jotkut omaisineen ja jokunen avustajansa kanssa.
Esittelykierroksen aikana kukin sai kertoa itsestään niin paljon kuin halusi. Moni oli ehtinyt elämänsä aikana hakea työvuosiin vauhtia eri puolilta Suomea ja jopa naapurimaan puolelta.
1945 syntyi Puolangalle kaikkiaan 177 lasta väkimäärän ollessa 6 300 henkilöä. Seuraavana vuonna syntyvyys oli jo 203 lasta.
Muualle työn perässä muutto oli varsin tavallista 1945 syntyneiden parissa. Puoliso oli useinkin löytynyt jo hieman kauempaa eli naapuripitäjien puolelta. Muualtakin työn perässä muuttaneita aviopareja oli juhlijoiden joukossa joitakin, kuten Salli ja Ilmari Aho.
Puolangan Leipomon aikoinaan omistaneet Raija ja Matti Miettinen olivat asuneet parin vuosikymmenen ajan Oulun seudulla ja muuttaneet takaisin Puolangalle hiljattain. Raija kertoi lastenlastenkin olevan jo siinä iässä, että heitä kiinnostavat enemmän kaverit kuin ukki ja mummi.  
- Olemmehan kesät asuneet mökillämme Rasinkylällä, joten lokakuun alussa muutimme tänne kirjamme, Raija Miettinen kertoi.
Seitsemänkymppisten yhteisistä synttäreistä enemmän 18.11. Puolanka-lehdessä.

Rauni Räisänen