Rastiviikko kaipaa vielä lisää majoitustiloja
-9.4.2016 07:00:00-

Kainuun rastiviikon infopalaveri talkoolaisille pidettiin Puolankajärven koulun ruokalassa torstaina. Pääpuhemiehinä toimivat kilpailunjohtaja Martti Köngäs ja pääsihteeri Jukka Liuha.
Torstaihin mennessä rastiviikon kilpasarjoihin oli ilmoittautunut jo 1413 suunnistajaa. Köngäs kertoi, että  varovaisella ennusteella ainakin tuhat osallistujaa tulee vielä kuntosarjoihin, jolloin osallistujamäärä nousee jo 2400 suunnistajaan.
- Vielä toukokuun viimeisenä päivänä, kun viimeinen ilmoittautumisporras päättyy, silloin taas muutama päivä aikaisemmin ryöpsähtää muutama sata lisää kilpasarjoihin. Tämä ennustus on aika varmalta taholta: nimittäin Pasi Jokelaiselta, joka on sanonut, että noin 3700 osanottajaa tulisi tänä vuonna, Köngäs sanoi.
- Kyllä meitä kaikkia tarvitaan siellä joten puolisot, lapset, lapsenlapset ja vielä naapurit ja mummotkin mukaan vaan.
Majoitusta osanottajille on järjestetty monessa muodossa. Puolangalla on yksityismajoitusta sekä koululla luokkamajoitusta kuten aiempina vuosina. Ukkohalla-Paljakkakin on myynyt loppuun jokaisen mökkinsä. Yksityismajoituskohteita on jäljellä parisenkymmentä.
Martti Köngäs kannustaakin antamaan mökin vuokralle, jos sellainen löytyy, tai vaikka pelkän huoneenkin.

Ronja Harri, kuva Maria Kyllönen