Kalastuslupia valtion vesille saa nyt vain netistä
-17.5.2016 18:00:00-

Kalastuslupien myyntiin on tullut muutoksia Puolangalla. Lisäksi vuoden 2016 alussa on astunut voimaan uusi kalastuslaki. Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija Pentti Hamunen antaa tilannekatsauksen kalastusasioiden keskeisistä muutoksista.
Hamunen kertoo, että kalastusluvat Metsähallituksen hoitamille valtion vesille hankitaan tällä hetkellä internetistä. Kaikki luvat voi ostaa Metsähallituksen eräluvat.fi-sivustolta löytyvään puhelinnumeroon soittamalla. Puolankalaisille lähin ostopaikka sijaitsee Hamusen mukaan tällä hetkellä Vaalan K-market Tervaportissa.
Verkkokalastuksessa ja katiskoissa tarvittavat pyydysmerkit ostetaan samaisesta Erälupien palvelunumerosta. Ne toimitetaan ostajille postitse.
Puolangan kalastuskunnan vesille kalastuslupia on Hamusen mukaan myynnissä Tavaratalo Kanniaisessa. Puolangan kalastuskunnan vedet sijaitsevat kirkonkylän lähiympäristössä.
Uudistuneen kalastuslain myötä kalastuksenhoitomaksu muuttui kalastonhoitomaksuksi. Yhdentoista euron hinnankorotuksen lisäksi lisääntyivät myös hintaan kuuluvat oikeudet. Pentti Hamusen mukaan maksuun sisältyy nykyisin muutamia vesistöpoikkeuksia lukuun ottamatta oikeus kalastaa yhdellä vieheellä ja vavalla.
Kalastuslupa-asioista enemmän 18.5. Puolanka-lehdessä.

Miia Seppänen