Aikuisten laulukurssilla etsittiin laulamisen nautintoa
-3.8.2016 14:59:00-

Aikuisten laulukurssi aloitti viikonloppuna edellisvuodelta tuttuun tapaan tapahtumarikkaan Puolangan bändileirin. Kaksipäiväiselle, lauantaina ja sunnuntaina pidetylle kurssille pääsi mukaan 16 ensiksi ilmoittautunutta, minkä lisäksi mukana oli myös kaksi kuunteluoppilasta.
Opettajina kurssilla toimivat jälleen bändileiriltäkin tutuksi tulleet laulunopettajat Jutta Annala, Elina Hjelt ja Manna Borg. Molempina päivinä saadun henkilökohtaisen yksityisopetuksen lisäksi kurssilla oli koko ajan käynnissä ryhmätunti, jossa perehdyttiin muun muassa stemmalaulamisen saloihin.
Muutoin kurssilla käytiin läpi laulamisen perusasioita, kuten tekniikkaa ja tulkintaa. Opettaja Elina Hjelt totesi, että lyhyellä laulukurssilla tärkeimmäksi asiaksi nousi ennen kaikkea laulamisen nautinto.
- Jokainen tekee oman tason ja kehityksen mukaan. Oleellista on, että täällä pääsee laulamaan, ei niinkään se, että tehtäisiin laulamisen saralla hirveitä kuperkeikkoja.

Bändileirin avauksesta ja aikuisten laulukurssista lisää Puolanka-lehdessä 3.8.

Laura Heikkinen