Jokkista ajettiin lauantaina sadesäässä
-25.8.2016 11:23:00-

Roninkankaalla ajettiin lauantaina järjestyksessään jo kymmenennet Puolangan Vaarat -jokamiesluokan kilpailut. Puolangan MK/UA isännöi tapahtumaa kokemuksen tuomalla varmuudella, mutta säiden haltijat eivät kisoja tällä kertaa suosineet täysin. Sadepilvet ennättivät jokkisradalle muutama tunti kisojen alkamisesta, minkä jälkeen autourheilua saatiin seurata tältä elokuulta tuttuun tapaan sateisessa säässä likipitäen koko lopputapahtuman ajan. Puolangan MK/UA:n puheenjohtaja Kalevi Moilanen harmitteli, että sade lienee jonkin verran vaikuttanut kisojen katsojamäärään.
- Yleisöä olisi hyvin sopinut enemmänkin. Sade ei kuitenkaan loppupeleissä paljoa haitannut, koska oli lämmintä eikä sade yltynyt hirveän kovaksi.
Kaiken kaikkiaan Puolangan Vaarat sujui Moilasen mukaan kuten pitikin.
- Kisat menivät oikein hyvin, ei ollut mitään isompia ongelmia. Talkoolaisille jälleen suuri kiitos siitä, että he jaksoivat olla mukana järjestämässä kisoja.

Jokkiskisoista ja Sante Siiran kuulumisista Puolanka-lehdessä 24.8.

Laura Heikkinen