Huovisen Leipomon Hangenkierä-leivokselle voitto Itsenäinen Suomi 100 vuotta -leivoskilpailussa
-29.10.2016 14:00:00-

Suomen Leipuriliitto ry:n jäsenistölleen julistaman Itsenäinen Suomi 100 vuotta -leivoskilpailun voitti oululaisen Timo Kyllinen Oy:n Huovisen Leipomon Hangenkierä-leivos. Kilpailun finaali käytiin perjantaina 28.10.2016 Helsingin Messukeskuksessa, Viini ja Ruoka -messuilla.
Voittajaleivoksessa maistuvat kauramurotaikinapohja, suklaakinuski, mustaherukka sekä valkosuklaamousse. Valkoiseksi kuorrutettua pintaa koristavat mm.valkosuklaalaatta ja siniset koristerakeet. Leivoksen on suunnitellut Susanna Rättäri.
Tuomariston mukaan voittajaleivoksessa toteutuivat sekä hyvä maku että juhlava, itsenäisyyden juhlavuoteen sovitettu viimeistelty sinivalkoinen ulkonäkö. Raaka-aineina oli käytetty mm. kotimaista kauraa ja mustaherukkaa. Leivos myös soveltuu monenlaisten leipomoiden tuotantoon. Tammikuusta 2017 lähtien kaikki Suomen Leipuriliiton jäsenyritykset voivat halutessaan valmistaa tätä kilpailun voittajaleivosta myyntiin juhlavuoden kunniaksi.
Kilpailussa palkittiin kolme parasta leivosta. Toinen sija meni oululaisen Pulla-Pirtti Oy:n Lumipallo-leivokselle ja kolmanneksi tuli jämsäläisen Elonen Oy Leipomon Pohjolan tumma yö -leivos.
Tuomariston puheenjohtajana toimi kondiittorimestari Curt Lindqvist (Mauste-Sallinen Oy) ja muut jäsenet olivat kondiittorimestari Toni Rantala, Konditoria pH7 Oy; kondiittorimestari Veli-Matti Ahvenharju, Royal Bakery Oy; kondiittorimestari Mika Parviainen, Valio Oy; kondiittorimestari Ossi Aalto, Condite Oy sekä keittiömestari Pasi Pärssinen, Ravintola pH7 Oy.