EU:n ruoka-apu on matalan kynnyksen avustus
-1.11.2016 12:00:00-

EU:n ruoka-apu kiinnostaa joitakin lukijoitamme: kenelle ruoka-apu on tarkoitettu, millaisia kriteereitä sen saajille on asetettu ja kuinka ruoka-avun jakoa säännellään.
Euroopan unionin ruoka-apu on tarkoitettu yhteisön vähävaraisimmille. Ruoka-apua tarjotaan heille suunnatusta eurooppalaisen avun rahastosta (FEAD, The Fund for European Aid to the Most Deprived).
Apu voi olla elintarvikkeita tai perushyödykkeitä. Tavoite on edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta Euroopan unionissa sekä vähentää köyhyydessä ja syrjäytymisvaarassa elävien ihmisten määrää. Aineellisella tuella pyritään varsinkin lieventämään köyhyyden pahimpia muotoja.
EU:n komissio hyväksyy kunkin jäsenmaan kansalliset toimenpideohjelmat vähävaraisten auttamiseksi. Maat voivat tilanteensa mukaan itse valita, millaista apua antavat ja miten tarvikkeet hankitaan ja jaetaan.
Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö vastaa vähävaraisten avun rahastosta ja Maaseutuvirasto kansallisen toimenpideohjelman toteutuksesta.
Suomessa vähävaraisten avun toimenpideohjelmaa toteutetaan elintarvikeapua antamalla.
Maaseutuviraston ylitarkastaja Sari T. Niemi kertoo, että ruoka-apu käsittää nykyisellään kymmenen eri peruselintarviketta: muun muassa puurohiutaleita, jauhoja, hernekeitto- ja lihasäilykkeitä, maitojauhetta ja hapankorppuja.
- Niillä on pitkä säilyvyys, eivätkä ne vaadi kylmäkuljetusta ja -säilytystä, mikä olisi jakelun kannalta paljon vaativampaa ja kalliimpaa, Niemi sanoo.
Aiheesta enemmän 2.11. Puolanka-lehdessä.

Maria Kyllönen