Vuodenvaihde tietää muutoksia lääkekorvauksiin
-14.12.2016 16:40:00-

Apteekkari Arja Raatikainen kertoo vuodenvaihteen tuovan muutoksia lääkekorvauksiin ja reseptiasiointiin.
Paperireseptillä asioiminen apteekeissa jää pian kokonaan historiaan.
- Jatkossa kaikki lääkemääräykset laaditaan sähköisesti, eikä potilas enää voi kieltäytyä sähköisestä lääkemääräyksestä, Raatikainen toteaa.
Paperireseptejä kirjoitetaan vastaisuudessa ainoastaan teknisen häiriön takia, jolloin apteekki muuttaa reseptit sähköiseksi.
Tänä vuonna määrätyt paperi- ja puhelinlääkemääräykset toimitetaan apteekeissa normaalisti lääkemääräyksen voimassaolon loppuun asti.
Lääkemääräysten voimassaoloaika puolestaan pitenee kahteen vuoteen. Tietyillä lääkkeillä reseptit ovat voimassa edelleen vuoden verran.
- Näitä lääkkeitä ovat esimerkiksi huumausaineiksi luokiteltavat vahvat särkylääkkeet sekä pääasiassa keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet kuten uniläkkeet.
Nykyiset eli tänä vuonna kirjoitetut reseptit ovat voimassa yhden vuoden, ja niillä voi asioida apteekissa normaalisti lääkemääräyksen voimassaolon loppuun asti.
Korvattavien lääkevalmisteiden toimitusvälejä seurataan jatkossa aiempaa tarkemmin.  
- Peruskorvattavista reseptilääkkeistä voi ensi vuonna saada Kela-korvauksen vasta, kun edellinen lääke-erä on käytetty lähes kokonaan, Arja Raatikainen mainitsee.
Kalliita, yli tuhat euroa pakkaukselta maksavia lääkehoitoja saa jatkossa kerralla korvattuna vain kuukauden tarvetta vastaavan määrän. Asia koskee muun muassa pistettäviä reumalääkkeitä.
Myös diabeteksen lääkehoidon korvauksiin on tiedossa muutoksia, sillä diabeteslääkkeistä muut kuin insuliinivalmisteet siirretään alempaan erityiskorvausluokkaan.
- Muutos koskee diabeteksen tablettihoitoja ja uusimpia pistoshoitoja, jotka eivät ole insuliinivalmisteita.
Lääkekorvauksien muutoksista enemmän 14.12. Puolanka-lehdessä.

Maria Kyllönen