Valtuusto hyväksyi alijäämäisen talousarvion
-19.12.2016 11:21:00-

Viimeviikkoisessa valtuuston kokouksessa koettiin miellyttävä yllätys. Kunnanhallituksen valmistelemassa budjetissa alijäämäksi alunperin laskettu 274 000 euroa pieneni lopulta 105 000 euroon. Syynä tähän oli liian suureksi lasketut sosiaali- ja terveydenhuoltokulut.
Kunnanjohtaja Esko Rautiaisen mukaan merkittävin syy tähän on toimeentulotuen maksatuksen siirtyminen kunnalta Kelalle.
Rautiainen muistutti puheenvuorossaan, että suurin huoli ei tällä hetkellä ole kunnan talouden luvuissa, vaan jatkuvasti alenevassa asukasmäärässä.
- Sen kierteen katkaisemiseksi tulevien, ensi vuonna valittavien valtuutettujen on käytettävä kaikki tarmo, että kuntaan saataisiin uusia työpaikkoja ja uskoa tulevaisuuteen.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltolan usko ensi vuodelle oli optimistisella pohjalla.
- Tiukalla taloudenpidolla pyritään nollatulokseen ja siihen varmaan tullaan pääsemään.
Peltola nosti esiin, että lähivuosien  taloussuunnitelmissa tulisi varautua paloaseman rakentamiseen. Rakennuksen suunnitteluun vuodelle 2018 varattaisiin 50 000 euroa ja vuodelle 2019 rakentamisen toteutukseen 650 000 euroa.
Hallintojohtaja Paula Karsi-Ruokolainen joutui vastaamaan valtuutettu Markku Haapalaisen kysymykseen, onko Kainuun soten kanssa ollut riitaa eläkemaksuista. Karsi-Ruokolaisen mukaan kiista on edelleen olemassa ja näkemyksissä on suurta eroa:
- Oletamme olevamme oikeassa. Ongelma on se, että emme ole saaneet valituskelpoista päätöstä asiasta eikä sen saaminen ole helppoa.
Puolanka on osa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymää. Sosiaali- ja terveydenhoitopalveluiden tuottaminen on valtaosaltaan Attendo Oy:n hoidettavana, josta Puolangan kunta maksaa tälle noin 13,8 miljoonaa euroa.
Enemmän kokousasiaa 20.12. Puolanka-lehdessä.

Toni Siivikko