Aittokylän Metsästysseura nelikymppisten joukkoon
-22.2.2017 07:00:00-

Toissa lauantaina ravintola Esterissä istuskeli kolmisenkymmentä Aittokylän Metsästysseura ry:n jäsentä. Maastopuvut, hirviliivit ja muut eräkamppeet oli laitettu syrjään ja ylle oli puettu vähän juhlavampaa vaatetta. Käynnissä oli tilaisuus, jossa juhlistettiin seuran 40 vuotta kestänyttä toimintaa. Juhla-aterian yhteydessä muisteltiin taivalta, joka alkoi 18. tammikuuta 1977. Tuolloin pidettiin seuran perustamiskokous.
Ajatus oman metsästysseuran perustamisesta lähti liikkeelle seuran nykyisen sihteerin ja rahastonhoitajan Kalevi Kohvakan toimesta. Kohvakka oli tullut opettajaksi kylälle muutamaa vuotta aiemmin.
- Olin kiinnostunut metsästyksestä. Omaa maata minulla ei ollut, joten jouduin kyselemään muutamilta kyläläisiltä, saisiko heidän maillaan käydä katselemassa riistaa, Kohvakka muistelee.
Pian kävi selväksi, että maa-alueet olivat pieniä ja usein erillään toisistaan, mikä haittasi metsästystä. Toinenkin seikka pisti Kohvakan silmään:
- Huomasin, että maisemissa liikkui riistan perässä vierasta, muualta tullutta porukkaa. Maastot olivat suuria eikä valvontaa juuri ollut. Se houkutti paikalle luvattomia metsästäjiä ihan muista maakunnista saakka. Asialle oli tehtävä jotain.
Niinpä Kohvakka alkoi touhuta metsästysseura-asiaa. Kokous kutsuttiin kokoon ja syntyi Aittokylän Metsästysseura ry. Perustajina olivat Sulo Moilanen, Lauri Kanniainen, Toivo Väätti, Urho Väisänen ja Urpo Haapalainen.
Nykyisin metsästysseurassa on 79 jäsentä. Sihteerinä ja rahastonhoitajana toimiva Kalevi Kohvakka sekä puheenjohtaja Reijo Moilanen ovat olleet seuran luottohenkilöitä vuosikymmenien ajan.
Aittokylän Metsästysseurasta enemmän 22.2. Puolanka-lehdestä.

Toni Siivikko