Eila Heikkinen yhdistelee kuvissaan erilaisia tekniikoita
-3.3.2017 09:36:00-

Puolangan kirjastossa on nähtävillä maaliskuun loppuun saakka Eila Heikkisen tekemiä töitä. Näyttely kantaa nimeä Piirtämistä rajoja rikkoen.
Töissä on yhdistelty akvarelli- ja piirustustekniikkaa. Heikkisen pyrkimyksenä on töillään osoittaa, kuinka eri tekniikkoja yhdistämällä voi aikaansaada mielenkiintoisia lopputuloksia.
- Ei ole yhtä tapaa tehdä. Voi kokeilla mitä tahansa. Lopputulos on usein aivan erilainen kuin alun perin oli ajatellut. Näissä töissä sattumalla on suurin osuus, millaiseksi työ alkaa muodostua, Heikkinen valottaa.
Nyt nähtävillä olevissa töissä Heikkinen on aloittanut tekemisen maalaamalla akvarelleilla paperille satunnaisia värejä satunnaisin liikkein. Värit ovat valikoituneet aina kulloisenkin fiiliksen mukaan.
- Seuraavassa vaiheessa kuvaa aletaan katselemaan eri kulmista ja katsotaan, mitä kuvioita silmä näkee siinä. Kun kuvioita alkaa hahmottua, otan huopakynän ja alan piirtelemään kuvia tai kuvioita. Lopputulos yllättää, Heikkinen kertoo.
Lue enemmän 8.3. Puolanka-lehdessä.

Toni Siivikko