Puolangan kunta siirtymässä energiatehokkuuden aikaan
-8.9.2017 08:51:00-

Kunnan katukuvassa on viime viikkoina  ollut nähtävissä nosturiauto, joka pysähtyy jokaisen katuvalopylvään kohdalla. Nosturin puomi nousee ylös työmies kyydissään. Onko jokaisesta valaisimesta palanut polttimo? Ei sentään. Kysymyksessä on Puolangan kunnan siirtyminen energiatehokkuuden aikakaudelle.
Puolanka on yksi kuudestatoista Suomen kunnasta, jotka liittyivät viime vuonna valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen. Sopimuskausi ajoittuu vuosille 2017 - 2025. Tämän seurauksena katuvalaisimiin asennetaan led-polttimot, jotka ovat huomattavasti tehokkaampia vanhanaikaisiin polttimoihin verrattuna.
Kunnan energiasuunnittelija Ville Keräsen mukaan tällä hetkellä työn alla on Maaherrankadun ja Auhonkadun valaisimet. Muilla katuosuuksilla vaihtotyötä tehdään sitä mukaa, kun ehditään.
- Suunnitelmissa on laajentaa led-polttimoilla varustettujen katuvalaisimien aluetta muun muassa Vihajärven suuntaan, Keränen valottaa tilannetta.
Puolangan kunnan teknisen lautakunnan päätöksen mukaan ollaan lisäksi saneeraamassa ensi vuoden aikana Joukokylän sekä Taivalkoskentien alkupään katuvalaistusta. Tämän investoinnin arvo on 30 000 euroa, josta Kainuun ely-keskus maksaa puolet. Investoinnilla on arvioitu saatavan noin 1500 - 1800 euron vuotuiset säästöt.
Koulukeskuksen ja jätevedenpuhdistamon kattoja komistaa tätä nykyä uutuudenkiiltävät aurinkopaneelit. Näillä hankinnoilla pyritään saamaan aikaan merkittäviä säästöjä, kun energiaa saadaan auringosta eikä energiaa tarvitse ostaa aikaisemmassa määrin ulkopuolelta. Aurinkopaneelien hankkimisen alkukustannusten jälkeen säästö saadaan aikaan pidemmällä ajanjaksolla.
Lue enemmn 6.9. Puolanka-lehdestä.

Toni Siivikko