Talvisotamuistoja
-12.4.2005 15:36:18-

Ilmestynyt Puolanka-lehdessä kaksiosaisena sarjana 15.12 ja 29.12.1999.

Talvisodan syttymisestä on kulunut 60 vuotta. Katri Heikkinen muistelee talvisodan aikaisia kokemuksiaan Puolangan kirkonkylällä.

Syksyllä 1939 miehiä oli kutsuttu kertausharjoituksiin ja kansa pelkäsi sotaa. Oli ennusteita tulevasta sodasta. Ihmiset keräsivät ruokatarvikkeita. Apteekkari Aaltokin teetätti taloonsa piilokomeron, johon hän kokosi jauhoja, kahvia, sokeria ja muita ruokatarvikkeita. Ihmisten mielissä oli vielä vapaussota ja sen aiheuttama ruokatavarapula.

Valtakunnan rajalta alkoi kuulua hälyttäviä uutisia, sodanpelko kasvoi. Tuli marraskuun 30. päivä, jolloin apteekkari ja rouva menivät Antti Halosen nimipäiville, mistä he pian kuitenkin palasivat surullisina takaisin, koska oli tullut tieto sodan syttymisestä. Heti pakattiin arvotavarat kasaan. Eipä tainnut tulla uni sinä yönä kenellekään.

Tuli määräys, että ikkunoihin piti liimata liimapaperit ristiin, jotteivät lasinsirut lentelisi ikkunoiden särkyessä. Samoin piti laittaa pimennysverhot ikkunoihin. Ulkona liikuttaessa ei saanut käyttää valolaitteita.

Seuraavana iltana Puolangalle saapui evakoita Suomussalmelta, jossa jo sodittiin. Evakot olivat joutuneet lähtemään kiireellä matkaan. Mukaan ei ollut otettu mitään ylimääräistä. Lehmät jäivät navettaan, ruoat taloon, takki korviin ja matkalle. Ensimmäiset evakot saapuivat joulukuun ensimmäisen päivän iltana. Heidät ruokittiin koululla, jossa he myös yöpyivät. Sairaat saivat lääkitystä ja huonoimmat vietiin sairaalaan.

Puolangalta kerättiin lisävaatetusta evakoille. Monet lapsista olivat itkeskeleviä ja kaikkien mieliala oli surullinen. Seuraavana aamuna evakot ruokittiin ja he jatkoivat matkaa Utajärvelle. Evakoita tuli jatkuvana virtana, ja myöhemmin tulleilla oli jo kotieläimiä mukana. Puolangan kirkonkylästäkin lähti lapsiperheitä syrjäkyliin ja tilalle tuli sotilaita ja sotasairaala. Vanhempia miehiä oli sotapoliisina ja he valvoivat kylän toimeentuloa. Rintamalla kuoli miehiä ja tuhottiin omaisuutta. Rukoilimme aina kun aikaa oli. Suru leijui ilmassa.

Tuli ensimmäinen ilmahälytys Puolangalle. Olin silloin rannassa hakemassa vettä saunaan, kun kuului huuto “ilmahälytys”, jolloin piilouduin kumollaan olleen veneen alle. Myöhemmin sama vene tuhoutui pommituksessa. Kyläläiset suojautuivat Honkavaaraan. Seuraavana aamuna lähdimme apteekkarin, hänen rouvansa, lääkäri Kirpilän, hänen vaimonsa, anoppinsa ja poikansa Juhanin kanssa Ouluun. Veimme arvotavarat hotelli Arinaan säilytykseen, mutta ne tuhoutuivat pommituksessa.

Oulusta apteekkarin rouva Bertta, heidän poikansa Erkki sekä Kirpilän poika Juhani lähtivät junalla Pelloon. Me palasimme Puolangalle. Paluumatkalla keli oli liukas ja tie täynnä evakoita, joten auto liusui ojaan katolleen.
Kirpilä ajoi perässä ja särki apteekkarin autosta ikkunan saadakseen meidät ulos. Apteekkarilta murtui nilkka, minä sain selkääni tällin. Kirpilä sitoi meidät ja matkaa jatkettiin Kirpilän kyydissä. Sen jälkeen tehtäväni Puolangalla oli laittaa ruokaa apteekkarille ja farmaseutille. Muina aikoina toimin lottatehtävissä. Työnantajina olivat sisar Eeva ja Halosen Lilli-rouva. Sota riehui ja hälytykset lisääntyivat. Jos puhelin kilahti kolme kertaa, piti piiloutua, jolloin soitettiin myös kirkonkelloja.

Osa venäläisistä pommituslennoista Ouluun meni Puolangan yli. Eräänä sunnuntaiaamuna oli kirkasilma ja kova pakkanen. Lämmitin huoneet ja laitoin aamiaisen. Apteekkari ja farmaseutti söivät, jonka jälkeen kannoin ruoat keittiöön aikomuksenani itse syödä jolloin tuli ilmahälytys ja meillä oli sirpalesuoja halkopinojen välissä, jonne juostiin. Kylää kohti tuli kolme konetta, jotka alkoivat pommittaa. Olimme maassa ja apteekkari otti kädestä kiinni ja sanoi “nyt tytöt rukoillaan”. Se oli ensimmäinen pommitus ja tuntui tosi kauhealta.

Kun hälytys meni ohi, katsoimme, mihin pommit olivat osuneet. Oli apteekin katosta, ruokakomerosta ja keittiöstä läpi mennyt pommi. Apteekkari sanoi: “Parempi, että pommi osui tähän päähän taloa, koska siten lääkeaineet säästyivät”. Palopommi ei onneksi osunut rakennukseen, vaan paloi maassa. Ikkunat olivat kaikki särkyneet, keittiössä oli paha siivo puurot seinillä. Paikalle tuli miehiä korjaamaan vaurioita.

Me Maijan kanssa kokosimme mukaamme kahvinpapuja ja lähdimme Kivarijärven Pekkalaan yöksi. Kaija keitti yöllä kahvit, antoi kalaa ja söimme niitä mukanamme olleen leivän kanssa. Aamulla palasimme apteekille lämmittämään huoneita ja laittamaan ruokaa. Oli kirkas pakkasaamu, mietimme mitä päivä tuo tullessaan. Meillä oli vuoro mennä pyykille koulurantaan. Menimme laittamaan pyykit likoon saunaan. Kääreet laitettiin lycoliin, vaatteet olivat verisiä ja täisiä. Tarkoitus oli mennä aamulla pyykkäämään ne.

Aamulla oli pouta ja pakkanen. Sitten tuli ilmahälytys, jota aina sai pelätä kirkkaalla ilmalla. Oli tehty pommisuoja koulun ja Pohjanportin väliin. Sinne juostiin ja siellä meitä oli noin kymmenen henkeä. Koululla oli sotilaita, joita meni pyykkisaunaan piiloon. Kun hälytys meni ohi, tulivat sotilaat koululle. Koneet kuitenkin palasivat takaisin ja pommittivat kylää. Miehet eivät kerinneet takaisin. Hyvä niin, koska saunaan osui pommi ja se tuhoutui täysin. Siellä meni myös meidän liossa ollut pyykkimme.

Yksi pommi osui pommisuojan läheisyyteen jääden kuitenkin suutariksi. Kouluun osui myös pommi ja kaksi miestä lensi ilmanpaineesta ulos, minkä jälkeen he tulivat meidän pommisuojaamme mustuneina mutta kuitenkin terveinä. Miehet olivat iloisia, koska eivät ehtineet saunaan, joka tuhoutui. Toinen sotilaista kiitteli Jumalaa sanoen: “Taivaan Isä meidät pelastaa, vaikka vastassa olisi kuinka iso hirmu tahansa. Meidän tulee aina rukoilla apua ja varjelusta Jumalalta ja kiittää siitä Jumalaa, kun Hän nytkin pelasti meidät pommin tuholta.” Hän oli nähnyt sellaisen unen, että kun hän pelastuu kahdesta vaarasta niin tulee pian rauha. Niin kiitettiin Jumalaa pelastumisesta koko pommisuojan väen voimin. Koulukin oli tyhjennetty Kivarijärvelle muutamia päiviä ennen pommin osumista. Sotilaatkin olivat vähentyneet kylältä.

Tuli seuraava päivä, yhtä kirkas ja pakkanen oli taas kova. Silloin taas aikaisin lämmitimme huoneita, söimme ja lähdimme Salmelan riiheen päiväksi. Riihi oli lämmitetty yöllä ja lattialle oli levitetty olkia. Mennessämme riiheen peitimme jälkemme. Riihessä oli paljon väkeä, jopa kaksi lasta. Yksi mummu komenteli meitä kuuntelemaan koneita ja käski meitä olemaan hiljaa. Päätimme Maijan kanssa, että kunhan mummu on helpotusastialla, huudamme, että koneet tulevat. Ja niin teimme. Mummu hyppäsi kiireellä olkikasaan. Kun koneita ei kuulunut, saimme moitteita, mutta kohta kuului kirkonkellojen soitto. Pommit osuivat järveen. Puolangantalon Kalle sanoi, että tytöillä oli hyvä kuulo, kun kuulivat koneiden ilmaannousun. Niinpä muutkin uskoivat sen. Illan tullen lähdimme kotiin nokisina valkoiset lakit mustuneina.

Sota koveni. Koneet alkoivat lentää kuutamollakin. Yritimme Maijan kanssa lähteä Niemelään yöksi ja panimme vilttikäärön selkään. Päästyämme järvelle tuli ilmahälytys ja palasimme takaisin rantaan männyn juureen suojaan. Menimmekin sitten Kiiskilän pappilaan yöksi. Sinne tuli myös apteekkari, farmaseutti ja paljon muitakin ihmisiä. Kirkkoherran väki oli mennyt Utajärvelle evakkoon. Yövyimme loppusota-ajan pappilassa.

Taas menimme apteekille lämmittämään ja laittamaan aamiaista. Noin kello 10 tuli usein hälytys, kun koneet lensivät Oulua kohti. Jos omat hävittäjät tulivat pommikoneita vastaan, pudottivat pommikoneet pomminsa minne sattuu. Menimme eräänä aamuna Puolangantaloon josta väki oli mennyt piilopirttiin, joka oli sauna keskellä synkkää kuusikkoa. Pirttiä oli yöllä lämmitetty ja väki vietti siellä päivät ja tuli iltasella hoitamaan karjaa. Me vietimme kuitenkin päivän Puolangantalossa.

Päivän päätteeksi palasimme apteekille, missä söimme, ja kävin kaupassa. Maakunnassa kun tuli ilmahälytys, juoksin pappilan tien varressa olevaan pommisuojaan, jonne piti laskeutua portaita pitkin. En kuitenkaan huomannut portaita ja putosin kuopan pohjalle, jolloin joku huusi, että se tuli suutarina, johon minä sanoin, että olipa hyvä, etten räjähtänyt ostoksieni kanssa. Hälytyksen mentyä ohi jatkoin matkaani pappilaan. Sittemmin aloimme viettää päivätkin pappilassa, jossa tehtiin käsitöitä: kehrättiin, kudottiin, ommeltin ja mankeloitiin sairaalassa pestyä pyykkiä.

Kylä oli melko tyhjä. Pappilan läheisyydessä oli lava, josta tähystettiin lentokoneita. Pappilaan oli siirretty virastot ja posti. Halosen lehmien maito kuljetettiin pappilaan, jossa se separoitiin ja siitä kirnuttiin voita ja juotiin maitoa. Leivät leivottiin yöllä, koska päivisin ei saanut näkyä savua. Ilmahälytysten sattuessa menimme pappilassa olevaan holvihuoneeseen tai pannuhuoneeseen.

Kuulimme eräänä yönä, että kirkolle oli tullut sotasaaliina 300 hevosta, jotka olivat Valpun takana olevassa hevoshaassa. Sieltä hevosten matka jatkuisi yöllä Utajärvelle päin. Meille tuli halu käydä katsomassa hevosia pimeän tullen. Talonmiehen emäntä pyysi meitä viemään korviketta Heikille Holapan riiheen. Iida-emäntä pani pullon sukkaan ja sitä lähti viemään Maija, Aune, Veikko ja minä. Menimme riihelle. Heikki istui kynnyksellä ja tuli paloi uunissa. Hän sulatti jäätyneitä ruumiita, jotta ne voisi seuraavana päivänä pestä ja oikoa arkkuun. Heikki kertoi meille tuttujen poikien nimet. Meitä alkoi itkettää, mihin Heikki sanoi näiden poikien olevan suuria sotasankareita.

Tuntui, etteivät hevoset enää kiinnostaneetkaan, mutta kun kuului hevosten hirnuntaa, menimme niitä katsomaan. Nekin olivat katsomisen arvoisia. Oli monenlaisia hevosia, pieniä ja suuria, mutta kuitenkin nälkiintyneitä. Palatessamme pappilaan oli mieli kuitenkin apea, kun mielessä pyörivät jäätyneet sotamiesten ruumiit ja se, miten kalliin hinnan he olivat maansa puolesta antaneet.

Sota jatkui ja lentovartiointi siirtyi lotille. Olin maaliskuun 13. päivänä vartiossa klo 11-12. Silloin tuli venäläisiä koneita, joita ajoivat suomalaiset hävittäjät takaa. Sen vartiovuoron aikana tuli tieto, että sota on loppunut. Se tuntui hyvältä, muttei kuitenkaan tiennyt, itkeäkö vai nauraa, kun mieleen muistuivat vainajat riihestä. Kun menin pappilaan sisälle, haki kauppias Halonen rinkeleitä ja korppuja. Keitimme oikein pöönäkahvit ja lauloimme “Oi kuningasten kuningas”.

Enää ei tarvinnut mennä pommisuojaan vaan oli sankarihautajaisten laitto kirkkoon. Oli monenlaista tehtävää ennen hautajaisia. Arkut laitettiin kirkon käytävälle ja kannet avattiin, jotta omaiset voisivat katsella omia. Yksi nainen löysi oman miehensä yllättäen, ja järkytys koski kaikkia, kun nainen lysähti arkun päälle. Sisar Eeva vei naisen kotiinsa ja hoiti kuntoon. Niissä hautajaisissa kyllä kastuivat kaikkien nenäliinat kyynelistä.

Kiitos siitä, että sota loppui, rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. Taivaan Isä armias varjele Suomen kansaa tätä pois torju sota-aseet kansoilta kaikilta vihan valta alas lyö ja anna ystäviksi tulla kaikki kansat keskenään.

Katri Heikkinen