Kanniaisen taksi on palvellut jo viisikymmentä vuotta, osa 2
-15.4.2005 11:54:05-

Kiireesti Ouluun
- Syysmarkkinat olivat meikäläisen näkökulmasta parasta aikaa, kun ne saattoivat kestää viikonkin, Veikko muistelee ja kertoo, kuinka hän eräänäkin syksynä ei ollut nukkunut kolmeen vuorokauteen ollenkaan kyyditessään asiakkaita. Sitten naislääkäri oli ilmoittanut, että pitää ajaa Ouluun sairaalaan ja äkkiä. Suolijärven-Paljakan tietä jatkettaessa yksi panos oli räjähtänyt yllättäen laturi Sante Moilasen lähellä.
Veikko oli valitellut väsymystään, mutta lääkäri oli luvannut hänelle virkistykseksi mukaan nuoren sairaanhoitajaoppilaan, joka oli kuitenkin nukahtanut jo Utajärvelle mennessä.
Vanha tie noudatteli Oulujokivartta. Veikko olisi halunnut käydä joella viruttamassa silmiään, mutta lääkärin sana painoi mieltä: “niin pian kuin autolla pääsee”.
- Vaikka olisin nukkunutkin, se ei olisi potilaan elämää jatkanut, Veikko sanoo synkkänä. Tiistaiyönä Ouluun kuljetettu potilas kuoli nimittäin jo torstaina.

Jokeen meni
Loppujen lopuksi Veikko nukahti rattiin ja ajoi jokeen. Vettä oli tullut autoon istuinten tasalle, joten Veikko oli kiivennyt etuikkunasta ulos ja yrittänyt hypätä peräkontin päältä. Joki oli kuitenkin leveä ja hän putosi rähmälleen savivelliin.
Veikko lähti kulkemaan Muhoksen suuntaan ja seurasi lankoja löytääkseen talon, jossa olisi puhelin. Hän oli juossut märissä vaatteissaan niin, että rintaan pisti. Valitettavasti langat, joita Veikko seurasi, olivatkin sähkölankoja. Lopulta Veikko oli päässyt lähimpään mökkiin ja rynkyttänyt ovea.
- Joku humalainen ukko tuli örisemään ja alkoi noitua, Veikko kertoo. Viimein mies oli kuitenkin selittänyt, missä oli lähin puhelin. Sillan toisella puolella Oulun suuntaan lähimmässä talossa oli ollut puhelin. - Siellä oli ihan erimallinen isäntä, Veikko toteaa. Paikalle saatiinkin hälytettyä ambulanssi, poliisi ja hinausauto.
Palokunta oli kaatanut kaksi suurta koivua. Lisäksi lähellä olevasta lautaläjästä otettiin puuta, jotta saatiin muodostettua ponttooni, jonka avulla potilas saatiin paareille. Potilas oli vielä tajuissaan, vaikka häneltä oli mennyt näkö ja kahvikupin kokoinen kivi oli mennyt hänen keuhkoistaan läpi.

Tipalle meni!
Veikko oli hankkinut auton osittain osamaksulla. Hän oli jättänyt kaikenvaravakuutuksen maksamatta saadakseen silläkin seitsemälläsadalla markalla lyhentää auton maksuja. Nyt iski huoli, korvaisiko vakuutus onnettomuuden.
Veikolle kerrottiin, että vakuutus on voimassa, jos maksupäivää on vielä jäljellä. Kun hän pääsi kotiin, hän meni ensi töikseen pienen lipaston luo etsimään tarvittavaa paperia ja huomasi, että eräpäivä oli samana päivänä. Postitoimisto oli kuitenkin ehtinyt mennä jo kiinni.
Onneksi postitalon yläkerrassa asuva postin Katri oli hyväntahtoinen ihminen ja auttoi Veikkoa. - Katri löi tämpelin ja asia oli reilassa, Veikko sanoo. Remonttilasku olikin kolmisentuhatta.

Olavi Virran auto viehätti
Auto ei kuitenkaan ollut vielä kunnossa. Moottoriin oli jäänyt savivettä, mikä aiheutti ongelmia. Laakerit eivät kestäneet, joten edessä oli uuden auton hankinta. Toisena autona Veikolla oli ollut käytössä Citroën Camionette, jonka hän myi Oulussa.
Veikko nousi junaan yhdessä Simo Kaikkosen kanssa. Ennen autokauppojen tekemistä molemmat menivät hotelliin nukkumaan, parturiin ja Stockmannille ostamaan patiinit, päällyspaidat ja suorat housut. Sitten he lähtivät autonostoon Eiran autoon.
Veikko ihastui myynnissä olleeseen Olavi Virran tuomaan Ford Customlineen, jolla oli hintaa 16 500 markkaa. Se oli metallihohtopunainen väriltään ja siinä oli beigenvärinen katto-osa, tummenetut lasit, erikoisvanteet ja valkoreunarenkaat.
- Kävin kuumana: mitä tekisin? Veikko toteaa. Hän kyseli hintoja, jos laittaisi oman autonsa vaihdossa. Maksettavaksi jäi vielä 8000 markkaa väliä. Veikolla ei ollut koko summaa, mutta hän sai maksaa loput osamaksulla.
- Sen ajan autoksi se oli hieno, Veikko muistaa ylpeänä. Hän ajoi Fordilla 60 000 mailia ja myi sen sitten Oulussa hintaan 14 500 markkaa. Samalla hän osti uuden Ford Mainlinen, joka maksoi 9 400 markkaa.
- Siinä vaiheessa tuntui, että jospa tästä selvitään, Veikko naurahtaa. Nyt Olavi Virran entinen auto on Kokkolassa jollakin keräilijällä.
Sen jälkeen Veikko Kanniaisella on ollut hyvinkin monta autoa: Chrysler vaihtui kahdeksan hengen farmari-Fordiin, jolla pystyi kätevästi kuljettamaan myös paareja ja ruumisarkkuja, Ford vaihtui Simca Beaulieuun, joka oli vaaramaisemissa “henkimaailman vehje”, se taas vaihtui mustaan Volgaan, ja vuonna 1963 Veikko hankki ensimmäisen Mersunsa, joita hänellä ehti olla kaikkiaan 13 kappaletta. Koulukuljetuksissa hänellä oli Citroën-bussi, lisäksi ainakin Transit, Volkswagen, Austin, erilaiset farmariautot, Ford ja Rambler ehtivät tulla tutuksi.

Kohtalokas auto
Vuoden 1975 viisipyttyinen Mersu kävi Veikolle kohtalokkaaksi. Vuonna 1976 Veikko oli viemässä Manja ja Kalervo Rytinkiä Kajaaniin laitokselle. Menomatkalla hän ei huomannut yhdessäkään kohdassa olevan liukasta, mutta kun hän palasi yksin, Paltamon ja Mieslahden välillä oli mustaa jäätä. Auto meni metsän puolelle, ja jos se olisi pysähtynyt vesakkoon, mitään pahempaa ei olisi sattunut. Mersu otti kimmokkeen kohdalle sattuneesta sivutien liittymästä ja nousi pystyyn. Veikko putosi takaikkunasta ulos, ja kun hänet löydettiin, hän oli 11 metrin päässä autosta.
- Pää aukesi, vasen lapa murtui, polvi ja nilkka meni poikki ja minulla oli neljä vuorokautta taju kankaalla, Veikko muistelee kovaa kokemustaan. Veikon terveydentilaa tutkittiin puolentoista vuoden ajan, ja sitten hänelle ilmoitettiin, että hänen osansa oli näytelty: oli tullut aika jäädä eläkkeelle.
- Minä haudoin jo “testausvaiheessa”, että annan yrityksen pojille, Veikko kertoo. Vuonna 1978 yritys siirtyi poikien nimiin. Paavo oli tosin ajanut taksia isänsä yrityksessä jo vuodesta 1973 ja Pekka vuodesta 1975. Onnettomuuden jälkeen Veikko ei ollut enää paljoa itse ajanutkaan, vaan pojat ovat siitä lähtien huolehtineet taksikyydeistä.
- Olisinhan minä voinut olla mukana vielä omistajana, jos olisi perustettu vaikka kommandiittiyhtiö, mutta mitäpä minä vanha vaivainen... Ajattelin, että saavatpa pojat itsenäistyä, Veikko toteaa.

Erilaisia paikkoja, uusia ihmisiä
Yksityisautot mukaan luettuna Veikko laskee omistaneensa ainakin 42 autoa, ja ajamisen huikean määrän huomaa esimerkiksi eräästä lokakuusta, jolloin Veikko ajoi yksinään 17 500 kilometriä. Eräänä pikkujouluyönä taas Veikko herätettiin 13 kertaa ja pyydettiin kuskaamaan, kun kukaan ei viitsinyt kävellä ravintolasta kotiin. Tienesti ei päätä huimannut: 47 markkaa. Silti Veikko on tyytyväinen työhönsä.
- Olen tykännyt työstäni. Minulle se ei ole ollut mitenkään rahakas, mutta mielenkiintoinen. Olen saanut käydä erilaisissa paikoissa ja tutustua erilaisiin ihmisiin. Vakioasiakkaitakin ehti tulla, ja osa heistä on siirtynyt pojillekin.
Taksiyritys kiinnosti poikia ja jäi heille isältä luonnollisesti.
- Olisi niitä syrjäisiäkin ostajia ollut, mutta mitäpä minä rahallakaan olisin tehnyt. Olen sitä käsitellyt sen verran paljon, vaikka siitä ei olekaan päässyt kasaa kertymään, Veikko nauraa.

Maija Saviniemi