Hannes ja Erkki ovat Puolangan vanhimmat kaksoset
-16.8.2014 08:00:00-

Suolijärvellä Kotikummun talossa asuneiden Lyyti ja Janne Virrankarin perhekunta kasvoi potrilla kaksoispojilla 22. kesäkuuta 1934. Tuolloin syntyivät juhannuksen toisena pyhänä 80 vuotta täyttäneet Hannes ja Erkki Virrankari.
Hannes ja Erkki Virrankari ovat oppineet jo pienestä pitäen olemaan työn ääressä.  Vanhemmat opettivat lapsensa ahkeriksi heti kun kynnelle kykenivät. Metsätyötkin tulivat tutuiksi jo ennen rippikouluikää.  
- Yhtenäkin talvena ajoimme puutavaraa yhdessä hevosella kakkosta yli 920 metriä tienvarteen. Se oli 14 vuoden ikäisille pojille melkoinen saavutus, Erkki muistelee mittavaa työurakkaa.
Veljekset tuumivat, että ikääntymisen myötä moni nuorena kiinnostanut asia menettää merkityksensä. Kaiken muuttuminen tuntuu väliin haikealtakin. Kylän tapahtumissa he kuitenkin haluavat käydä ja olla sillä tavalla vielä aktiivisia. Molemmat kertoivat harrastavansa Suolijärvestä kalastusta näin kesäisin lähinnä katiskoilla.
Veljeksistä Hannes jäi asumaan kotikylälleen ja perusti sinne perheen Sirkka-vaimonsa kanssa. Rakentamassaan omakotitalossa Suoperässä he kasvattivat kahdeksan lasta. Jälkikasvuna heillä on jo lastenlapsia 22 ja neljättä polveakin 19.
Erkki lähti maailmalle työn perässä ja ehti asua 11 eri paikassa ennen kuin jäi Tuusulassa asuessaan eläkkeelle. Sieltä hän muutti asumaan Puolangalle asuen nykyisin puolet vuodesta Suolijärven talossaan ja puolet kirkonkylän asunnolla Anja-vaimonsa kanssa. Heille syntyi kolme lasta ja lastenlapsia on viisi sekä yksi lapsenlapsenlapsi.
Lue enemmän 13.8. Puolanka-lehdestä.

Rauni Räisänen