Avoimet ovet vahvistivat kuntalaisten mielipidettä - terveyskeskuksen rakentaminen oli oikea päätös
-26.9.2014 13:15:00-

Viime tiistaina avopuolen vastaanoton odotustila täyttyi ennen näkemättömästi kuntalaisista, jotka tulivat paikalle tutustumaan uuden terveyskeskuksen tiloihin. Väkimäärä yllätti avovastaanoton esimiehen Marjatta Heikkisen positiivisesti. Hänen tarkoituksenaan oli vetää opastettu kierros yhdessä asumispalvelujen ja vuodeosaston esimiehen Eija Heikkisen kanssa. Väenpaljouden huomattuaan Marjatta Heikkinen nappasi tottuneesti puhelimen taskustaan ja soitti kierrokselle vielä kolmannenkin esimiehen, kotihoidossa työskentelevän Eija Karvosen.
Opastetulla kierroksella päästiin vierailemaan avopuolen, vuodeosaston, palvelu- ja hoivakodin, sosiaalitoimiston ja hammashoitolan tiloissa. Halukkaat pääsivät lisäksi kurkistamaan, mitä kellarikerros pitää sisällään.
Monille paikalla olleille uusi terveyskeskus oli vielä täysin vieras tuttavuus. Yhdestä asiasta oltiin kuitenkin samaa mieltä: uusi terveyskeskus näyttää hyvältä.
- Kyllä tämä on valoisa ja mukavan näköinen paikka, totesi Salli Moilanen.
Erityistä kiinnostusta tutustumiskierroksella herättivät vuodeosasto ja palveluasuminen.
Vuodeosastolla on 13 akuuttipaikkaa, jotka olivat avoimien ovien päivänä yhtä huonetta lukuun ottamatta täysiä. Identtiset huoneet ovat aikaisemmasta poiketen tarkoitettu yhdelle hengelle, ja jokaisessa huoneessa on oma saniteettitilansa.
Yli kymmenen miljoonan euron investointi ei kaduta kuntalaisia. Uutta terveyskeskusta luonnehdittiin avoimien ovien päivänä pitkään odotetuksi ja tarpeelliseksi investoinniksi huolimatta siitä, että velkaa maksetaan vielä pitkään.
- Melkein uskaltaa sanoa, että kaupungistakaan ei löydy parempaa paikkaa, kommentoi Sulo Moilanen kierroksen jälkeen.
Terveyskeskuksen avoimista ovista enemmän 1.10. Puolanka-lehdessä.

Marika Sutinen