OP luo uutta asiakaskeskeisyyttä
-4.11.2014 20:00:00-

Vuoden alkupuolella OP-Pohjola-ryhmä teki ison päätöksen vetää noin kaksikymmentä vuotta pörssiyhtiönä ollut Pohjola pois pörssistä.
Puolangalla OP-liiton syyskokouksessa maanantaina vieraillut OP:n liiketoimintajohtaja ja johtokunnan jäsen Harri Nummela kertoo, että kyse on paluusta osuustoiminnan juurille.
- Olemme aikoinaan syntyneet asiakkaiden omistamaksi, ja tietynlaisen välivaiheen jälkeen tulemme olemaan sitä taas sataprosenttisesti, Nummela korostaa.
Pohjolan vetäminen pörssistä liittyy omistajarakenteen selkeyden hakemiseen. Osin asiakkaiden omistamaa ja osin pörssinoteerattua omistajarakenneyhdistelmää ei koettu parhaaksi mahdolliseksi. Nyt OP:n omistajina ovat ainoastaan asiakkaat.
Liiketoimintajohtaja kertoo, että jatkossa asioita pystytään katsomaan enemmän asiakkaiden silmin.
- Perustehtäviimme kuuluu myös yhteisöllinen rooli. Pidämme huolen omasta paikkakunnastamme ja toimialueestamme sekä sen taloudellisesta menestymisestä ja hyvinvoinnista.
Rakenteen muutoksen lisäksi on tehty päätös nimen muuttamisesta OP:ksi. Virallisesti nimi vaihtuu vuodenvaihteessa, mutta se on otettu käyttöön jo tänä syksynä.
Puolangan osuuspankin toimitusjohtaja Jouni Ahokumpu suhtautuu positiivisesti OP:n muutoksiin. Paikallisesti OP-toiminta on lähellä ihmistä, mutta muutos selkiyttää selvästi toimintaa pankin ja asiakkaan välillä.
- Puolangan osuuspankissa koemme, että tämä muutos tukee ja vahvistaa entisestään asiakaslähtöistä toimintaa, jota meillä on täällä aikaisemminkin ollut, Ahokumpu kommontoi.
Aiheesta enemmän 5.11. Puolanka-lehdessä.

Marika Sutinen