Käsityökeskus on tulvillaan laadukkaita käsitöitä
-15.12.2014 15:55:00-

Neljättä vuotta Puolangan käsityökeskuksen vastaavana neuvojana toiminut Anja Siira kehuu puolankalaisten kädentaitajien töitä. Hänen mielipiteeseensä on helppo yhtyä, kun piipahtaa käsityöaseman myymälän puolella. Esillä on tekstiilejä, keramiikkaa, tuohi-, lasi- ja puutöitä sekä kudonnaisia.
- Minun mielestäni työt ovat erittäin laadukkaita ja hyvin tehtyjä, Anja Siira kiitteli ja mainitsee jouluun liittyvien tuotteiden olevan nyt kysytyimpiä.
- Täältä löytyy melkein kaikkea, mitä joulupukki tarvitsee lahjasäkkiinsä, ohjaaja Anja Siira mainitsee esitellessään myynnissä olevia mattoja.
- Esimerkiksi viime kesänä täällä kävi eräs tuohitöiden harrastaja ja hän kiitteli esillä olevia tuohitöitä ja niiden tekijää, Anja muisteli ja sanoi muidenkin töiden saaneen kehuja muun muassa kesäisin vierailevilta lomalaisilta ja turisteilta.
Käsityökeskuksen toiminnasta enemmän 17.12. Puolanka-lehdessä.

Rauni Räisänen