Askanmäessä luvassa vauhdikasta komediaa
-22.5.2015 08:00:00-

Askanmäen kaunis kotiseututalo tarjoaa tulevanakin kesänä oivan ympäristön kesäteatteriesitykselle. Tämänvuotisen Askanmäen kesäteatterin esityksen on käsikirjoittanut Markku Hyvönen ja esitys kantaa ytimekästä nimeä Jo vain, Rouva Ministeri.
Katsojat saavat varautua nauruntyrskähdyksiin, sillä kyseessä on nopeatempoinen komedia. Näytelmä ei ainoastaan pyri huvittamaan, vaan siinä käsitellään vakaviakin teemoja. Kylien autioituminen ja taistelu palvelujen etääntymistä vastaan näkyvät näytelmässä ja tuovat mukaan ajankohtaisuutta.
Ohjaajana toimii jälleen Hilkka Oikarinen. Harjoitukset on aloitettu jo helmikuussa ja ovat parhaillaan hyvässä vauhdissa.
- Tunnelmat harjoituksissa ovat hyvät ja tutun porukan kanssa on helppo toimia. Meillä on hyvä luottamus toisiimme ja kaikki ovat sitoutuneet tekemiseen, Oikarinen kertoo.
Näyttelijäkaarti on pääosin tuttua, sillä muiden muassa kokeneet Aarne Kehänen, Riitta Nykänen ja Carita ja Unto Moilanen löytyvät estradilta. Uusiakin jäseniä porukasta löytyy, sillä Taina Huhta ja Antti Ryynänen tekevät ensiesiintymisensä Askanmäen kesäteatterissa.
- Minulla on sellainen pieni rooli, mutta oikein mukava on kokeilla tätäkin hommaa, Taina Huhta kertoo.
Rooleja on yhteensä 15 ja yksi henkilö tekee tuplaroolin. Myös livemusiikkia on jälleen tarjolla, sillä taitavat musiikin moniosaajat huolehtivat näytelmän musisoinnista.
Lue enemmän 20.5. Puolanka-lehdestä.

Laura Heikkinen