Soittaminen terveyskeskukseen tapahtuu automaattisen nauhoitteen kautta
-26.6.2015 13:56:00-

Puolangan terveyskeskuksessa otettiin perjantaina käyttöön uusi TeleQ-puhelinjärjestelmä. Sen myötä päivystykseen soittaminen ja ajan varaaminen tapahtuvat aiemmasta poiketen automaattisen nauhoitteen kautta.
Asiakas voi halutessaan jäädä odottamaan linjalle omaa vuoroaan tai valita, että terveyskeskuksesta soitetaan takaisin hänelle.
Puhelinjärjestelmä uusittiin terveyskeskuksella puhelimien uusimisen yhteydessä. Järjestelmän käyttöönotosta vastannut Aurora Innovation Oy:n asiakkuuspäällikkö Rami Hämäläinen linjaa, että uuden järjestelmän myötä terveyskeskukseen tulevaa puhelinliikennettä pystytään hallitsemaan aiempaa paremmin.
- Sen käyttö ei ole asiakkaalle hankalaa, kunhan vain kuuntelee nauhoitteet varmasti loppuun saakka ja toimii saamiensa ohjeiden mukaisesti, Hämäläinen sanoo.
Terveyskeskuksen palvelunumeroihin soittaessa puheluun vastaa automaattinen nauhoite, minkä jälkeen puhelu siirtyy jonoon ja asiakas saa kuulla, monentena hän on linjalla odottamassa vuoroaan. Hänelle tarjotaan myös mahdollisuutta valita takaisinsoitto terveyskeskukselta painamalla puhelimen tähti (*)-painiketta.
Samalla kerrotaan arvioitu aika, jolloin terveyskeskuksesta soitetaan takaisin hänelle. Asiakas voi myös jäädä odottamaan vuoroaan linjalle, jolloin hänelle kerrotaan tasaisin väliajoin, monentena hän on jonossa.
Rami Hämäläinen painottaa, että tärkeintä on kuunnella tarkkaan nauhalta saamansa ohjeet. Hyvä on esimerkiksi pitää mielessä, että valitessaan takaisinsoiton puhelinta ei pidä sulkea heti tähti-painiketta painettuaan, vaan on myös tehtävä valinta siitä, mihin numeroon terveyskeskukselta haluaa soitettavan.
Lue enemmän 1.7. Puolanka-lehdestä.

Laura Heikkinen