Puolanka-lehden kummipoika David vieraili ensi kertaa Puolangalla
-29.7.2015 09:00:00-

Vuonna 2009 Puolanka-lehden lukijat pääsivät tutustumaan David Owinoon, Puolanka-lehden kenialaiseen kummipoikaan, joka Puolanka-lehden tukemana aloitteli lentokonemekaanikonopintojaan Nairobissa. Siitä pitäen lukijat ovat saanet seurata hänen taivaltaan niin Keniassa kuin Suomessakin Davidin aloitettua viime vuonna insinööriopinnot Helsingissä Metropolia-ammattikorkeakoulussa.
Puolanka-lehden kummipojan tarinaan kirjoitettiin juhannuksena uusi luku, kun David vieraili ensi kertaa Puolangalla Puolanka-lehden päätoimittajan Tuomo Seppäsen luona. Kainuuseen hän saapui viettämään kesälomaa sekä tapaamaan paikallisia ihmisiä - sähköpostin ja muiden yhteydenpitotapojen kautta läheisiksi tulleita, jotka ovat kuuden vuoden ajan olleet tiivis osa hänen elämäänsä.
David kertookin, että Puolangalla vieraileminen merkitsee hänelle pitkäaikaisen unelman toteutumista.
- Kerroin Tuomolle vuosia sitten, että tahtoisin jonain päivänä tulla käymään Puolangalla. Tuntuu todella mukavalta olla nyt viimein täällä.
Puolangalla ollessaan David ehti muun muassa käydä Hepokönkäällä ja kokeilla soutamista. Hän naurahtaa myös syöneensä hyvin.
- Olen täällä ollessani halunnut kokea, millainen on suomalainen kesä.
Lisää Davidista 29.7. Puolanka-lehdessä.

Laura Heikkinen