Metsän arvoa ei mitata ainoastaan puuston laadussa
-19.9.2015 07:00:00-

Perinteisesti metsäpalsta arvotetaan puuston määrän ja sen laadun perusteella. Mitä enemmän hyvälaatuista puuta, sitä suurempi hinta. Tästä johtuen toisinaan ajatellaan, että puustoltaan huonompilaatuinen metsä on hyödytön, jolloin sitä ei viitsitä välttämättä hoitaa kunnolla.
Jalo Karhu Metsäpalvelu Karhusta on kuitenkin sitä mieltä, että metsällä on myös muuta arvoa.
- Nykyisin rentoutuminen ja virkistäytyminen ovat yhä tärkeämpiä osia ihmisten kiireistä elämää, ja metsillä voi mielestäni olla siinä suuri rooli, Karhu ajattelee.
Metsäpalvelu Karhu on perustettu vuonna 1998 päätoimenaan erilaiset metsänhoidon toimenpiteet. Viime vuoden aikana palveluihin on tullut kuitenkin merkittävä lisäys:
- Viime syksynä suoritin Oulun markkinointi-instituutissa käydyn kiinteistöalan koulutusohjelman jälkeen laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinnon eli LKV-tutkinnon. Aluehallintovirastolta haettiin luvat kiinteistönvälitystoimintaan, ja yhdistettynä metsäalan koulutukseeni yhdistin nämä kaksi palvelumuotoa, Karhu kertoo.
Metsäpalvelu Karhu siis tarjoaa nykyisin myös kiinteistönvälittäjän palveluita.
- Asiakas ilmoittaa meille, että hän haluaisi myydä metsäpalstansa. Minä teen kiinteistölle ja sen rakennuksille arvioinnit, jonka jälkeen kiinteistö laitetaan myyntiin esimerkiksi Etuovi.com-verkkopalveluun. Sieltä metsäpalstaa etsivä ostaja bongaa myynti-ilmoituksen ja ottaa yhteyttä meihin.
- Puustoltaan heikompilaatuisen metsäpalstan hinnan arviointi voi olla hyvin vaikeaa, ellei ole asianmukaista koulutusta. Puuston ollessa heikkolaatuista täytyy arvioida metsän muita arvoja, Karhu kuvailee.
Aiheesta enemmän 16.9. Puolanka-lehden maatalousliitteessä.

Lauri Moilanen