Toinen nuorisofoorumi järjestettiin perjantaina
-17.11.2015 09:38:00-

Puolangan kuntastrategiaan 2020 on kirjattu, että nuoria kuntalaisia kuullaan kerran vuodessa järjestettävässä nuorisofoorumissa. Järjestyksessään toinen nuorisofoorumi pidettiin perjantaina koulukeskuksen auditoriossa, jonne olivat tervetulleita kaikki puolankalaiset nuoret 29 ikävuoteen saakka. Viime vuoden tapaan tilaisuudessa ei kuitenkaan näkynyt koulun ulkopuolisia osanottajia.
Nuorten kysymykset painottuivat viime vuoden tapaan kunnan teknisiin palveluihin. Kysymyksiin vastaili etupäässä teknisten palveluiden osastopäällikkö Ismo Moilanen.
Kysymykset eivät juurikaan eronneet viimevuotisista: nuoret kysyivät muun muassa teiden kunnossapidosta, Honkavaaran latujen ja jääkaukalon ylläpidosta sekä siitä, miksi katuvalot eivät pala aina hämärälläkään kirkonkylässä.
Kysymyksiä tuli kuitenkin myös uusista aiheista kuten alakoulun seinien maalaamisesta, joka on Ismo Moilasen mukaan mahdollista suorittaa vasta myöhemmin.
- Koulukeskuksen maalaaminen voitaisiin suorittaa kerralla myöhemmin, mutta pienempiä paikkakorjauksia voitaneen tehdä jo tulevana kesänä, Moilanen lupaili.
Nuoret kysyivät myös, majoitetaanko Puolangalle pakolaisia.
- Meillä on jonkin verran tyhjiä asuntoja. Vanhalla vanhainkodilla olisi paljon tyhjiä huoneitakin. Jos ihmisillä on hätä, niin pyrimme auttamaan, mutta kukaan ei ole kysynyt meitä ottamaan vastaan pakolaisia. Meiltä on kuulemma niin pitkä matka poliisin ja muiden viranomaisten luokse, että meille ei kovin mielellään haluta pakolaisia lähettää, kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltola kertoi.
Lue enemmän 18.11. Puolanka-lehdestä.

Sinna Karvonen