Ylös, ulos ja luontoon - Jouni Laaksonen näyttely kertoo, miten
-13.1.2016 09:17:00-

Luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille on kirjastossa tarjolla napakka paketti retkeilyyn ja retkikohteisiin liittyvää tietoutta.
Tietous kuvineen on koottu näyttelyyn, joka koostuu yhdeksästä varsinaisesta näyttelyosasta. Tekstit ja kuvitus ovat kuhmolaisen retkeilykirjailija ja ammattiretkeilijä Jouni Laaksosen käsialaa. Yhteistyökumppanina näyttelyn koostamisessa on ollut Metsähallitus.
Retkeilykirjailijan matkassa -nimellä kulkeva näyttely kertoo Laaksosen kokemuksista retkeilijänä ja kirjailijana. Samalla Laaksonen antaa runsaasti vinkkejä niin retkeilystä kuin retkikohteistakin, joko päivä- tai viikonloppuretkille siinä missä useiden päivien mittaisille vaelluksillekin.
Näyttelyn avulla Laaksonen myös kertoo, kuinka kirja syntyy, millaisia retkikohteita on tarjolla ja miten retkeen tulee valmistautua.
Tietoa on tarjolla Suomen kansallispuistoista ja erämaista, autiotuvista ja Kainuun parhaista retkikohteista: Puolangalta näyttely nostaa esille Hepokönkään ohella Paljakan ja Siikavaaran luonnonpuistot.
Aiheesta enemmän 13.1. Puolanka-lehdessä.

Maria Kyllönen