Viimeistä pessimismi-iltaa vietettiin vanhoja muistelemalla
-5.7.2016 14:33:00-

Tummat sadepilvet kärkkyivät perjantai-iltana lupaavan näköisesti horisontissa, kun ihmisiä alkoi kerääntyä Puolangan torille todistamaan kymmenennettä ja samalla viimeistä Puolangan pessimismi-iltaa. Ihmispaljous on ollut tapahtumassa jo useamman vuoden ajan tuttu näky, kuten myös tällä kertaa - paikallisten lisäksi väkeä oli saapunut laajalti ympäri Suomea.
Jätesäkkiin sonnustautuneen maskotin ja ankeita lauluja laulavan live-jukeboksin ihmettelyn lisäksi torialueella oli mahdollista tutkia esimerkiksi valitusseinää ennen varsinaisen ohjelman alkua. Sekä jukeboksi että valitusseinä olivat pessimistisimmille kävijöille varmasti tuttuja jo vuosien takaa, sillä molemmat nähtiin Puolangan ensimmäisessä pessimismitapahtumassa kymmenen vuotta sitten.
Perjantaina muisteltiin vanhoja muutenkin oikein urakalla, kun juontaja Jaakko Paavola kertasi tapahtuman häpeälliseksi menneisyydeksikin kutsuttua historiaa aivan sen ensiaskelista lähtien.
- Vuonna 2007 tämä pieraistiin koulun pihalla ensimmäisen kerran, ja sää oli silloin paljon huonompi kuin nyt. Markkinointi oli tehty hiukan huonosti, sillä vain kolme ihmistä saapui yleisöksi. Heti kun ohjelma loppui, aurinko alkoi paistamaan, ja siitä tiedettiin heti, että tämä on meidän juttu, Paavola muisteli.
Illan ensimmäisenä varsinaisena ohjelmanumerona Paavola juonsi paikalle pessimismi-illoissa alusta lähtien mukana olleen Valituskuoron, joka oli ruuan seassa olevien kasvisten ja itseinhon lisäksi ahdistunut tällä kertaa etenkin liikunnasta.
- Jos Sotkamossa asuu saattaisi kyllä ärsyttää, vaikka minne katsoo, aina joku hölkkää. Tiedän että urheilu ja istuminen vaarallisia on, siksi valitsen makuuasennon, valituskuoro lauloi ansaiten yleisöltä suorastaan raikuvat aplodit.

Lue lisää keskiviikkona 6.7. ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.

Laura Heikkinen, kuva Tuomo Seppänen