Yhteistyötä yli oppiainerajojen, ruotsin opetus alkaa jo kuudennella luokalla
-16.8.2016 13:23:00-

Perusopetuksessa puhaltavat tänä syksynä muutoksen tuulet, kun kouluissa otetaan käyttöön uusi opetussuunnitelma. Puolankajärven koulun rehtori Satu Kemppaisen mukaan se tulee muuttamaan merkittävästi koulun toimintakulttuuria: suureen rooliin nousee muun muassa eri oppiaineiden välinen yhteistyö ja sitä kautta opettajien tiimityöskentely.
- Joustavuutta ja tietynlaista toimintakulttuurin vapautta on aiempaa enemmän. Opetustyötä on mahdollista tehdä monella eri tavalla, ja opettajat pystyvät keskenään koostamaan haluamiaan kokonaisuuksia, Kemppainen hahmottelee.
Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että samoja teemoja opiskellaan kahdessa tai useammassa oppiaineessa samanaikaisesti. Tarkoituksena on, että oppilas hahmottaisi asioita laajoina kokonaisuuksina yli oppiainerajojen.
Uudessa opetussuunnitelmassa yksi tavoitteista onkin juuri laaja-alainen osaaminen, jolla tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Tärkeäksi asiaksi nousee oppilaan oma rooli aktiivisena, tietoa etsivänä toimijana. Kemppaisen mukaan opetussuunnitelmassa korostuvat myös oppilaan yksilöllinen huomioiminen ja tämän vahvuuksiin keskittyminen.

Miten uusi opetussunnitelma vaikuttaa oppilaiden elämään, lue Puolanka-lehdestä 17.8.

Laura Heikkinen