Suolijärven koulun ja Askanmäen kotiseututalon myyntiaikeet puhuttavat
-23.8.2016 11:04:00-

Tekninen lautakunta teki viimeisimmässä kokouksessaan kunnanhallitukselle esityksen kunnalle tarpeettomaksi käyneiden kiinteistöjen myymisestä. Lautakunnan laatima lista myytävistä kohteista on herättänyt keskustelua, sillä listalta löytyvät myös Suolijärven koulu ja Askanmäen kotiseututalo. Molemmissa on kyläyhdistysten järjestämää aktiivista ja vakiintunutta toimintaa.
Lautakunta linjaa esityksessään, että esityslistalla olevat kiinteistöt ovat käyneet kunnalle tarpeettomiksi ja ylimääräisiä kuluja aiheuttaviksi. Vuoden 2015 tilinpäätöksen mukaan Askanmäen kotiseututalosta kertyi Puolangan kunnalle 5301 euron ja Suolijärven koulusta 11 079 euron vuosikulut.
Myytäväksi esitettyjä kohteita on listalla kaiken kaikkiaan 11. Esitykseen merkityn aikataulun mukaan sekä Suolijärven koulu että Askanmäen kotiseututalo tulisi myydä vuoden 2017 loppuun mennessä.

Esitys yllätti kyläyhdistykset
Teknisen lautakunnan päätös tuli täytenä yllätyksenä kyläyhdistyksille. Suolijärven kyläyhdistyksen sihteeri Riitta Nykänen nostaa esiin Suolijärven koulun eli Tuulentuvan merkityksen niin kylän asukkaille kuin matkailijoillekin tärkeänä kylätalona ja kokoontumispaikkana, jossa majoittuu myös keikkatyöläisiä. Koulun myyminen vaarantaisi hänen mukaansa sen nykyisen käytön.
- Kyläyhdistys on tehnyt valtavasti talkootyötä talon hyväksi. Tuntuu hirveän epäoikeudenmukaiselta, että tällaista päätetään puhumatta meille mitään.
Askanmäen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Kokko ei puolestaan pidä Askanmäen kotiseututalon myymistä oikeana ratkaisuna. Hän toteaa olevansa varovaisen epäileväinen sen suhteen, että teatteri- ja muu toiminta saisi jatkua kotiseututalolla nykyisenlaisena esitykseen kirjatuista myymisen ehdoista huolimatta.
- Kyllä tämä ilmoitus järkytyksenä tuli. Oma mielipiteeni on, ettei taloa saisi myydä. Se on paikkana yksi Puolangan rikkauksista ja äärimmäisen tärkeä ihmisille historiansa ja toimintansa takia.

Kunnan kiinteistöjen myyntiaikeista lisää Puolanka-lehdessä 24.8.

Laura Heikkinen, kuva Jyrki Röppänen