Talkootyöskentely ulkomailla oli Tapio Moilaselle antoisa kokemus
-26.8.2016 14:29:00-

Talkootyö voi antaa ihmiselle paljon varsinkin silloin, kun sitä tekee itselleen mieluisan asian parissa - miksei myös hiukan tuntemattomammissa maisemissa. Näin sai huomata puolankalaislähtöinen, Oulun yliopistossa opiskeleva Tapio Moilanen. Moilanen päätti matkustaa kesän alussa vapaaehtoiseksi työntekijäksi ultimate-nimisen urheilulajin turnauksiin kotimaan rajojen ulkopuolelle Alankomaihin ja Iso-Britanniaan.
- Sattui niin, ettei minulla ollut kesäksi kämppää Oulussa. Ajattelin, että mitä sitä turhaan täällä palloilemaan, ja päätin lähteä reissuun. Vapaaehtoisille työntekijöille kuului telttamajoitus, ruoat ja täysylläpito paikan päällä, joten itsellä tarvitsi maksaa vain lennot, Moilanen valaisi päätöksensä syitä.
Ultimate on frisbeellä pelattava joukkuelaji, jossa kaksi seitsenhenkistä joukkuetta pelaa vastakkain 100 metriä pitkällä ja 35 metriä leveällä kentällä. Maali tehdään ottamalla kiekko kiinni maalialueella. Kyseessä on täysin kontaktiton laji, jossa frisbee kädessä ei saa juosta, vaan sitä liikutetaan heittämällä pelaajalta toiselle.

Tapio Moilasen talkookokemuksista Euroopassa lisää Puolanka-lehdessä 24.8.

Laura Heikkinen, kuva John Kofi