Timo Strengell voitti elokuun kisan
-8.9.2016 08:00:00-

Puolanka-lehden kesäkuvakilpailu päättyi torstaina. Elokuun osakilpailuun osallistuttiin 45 kuvalla.
- Loistavia kuvia. Pimeys yllätti raadin, tuomaristo totesi tarkoittaen sitä, että kuvaajat tuntuivat valpastuneen elokuun hämärän tullen.
Ainoastaan elokuussa on mahdollista kuvata valaisevia yöpilviä ja revontulia, ja näitä olivat ikuistaneet myös muutamat kilpailuun osallistuneet kuvaajat. Kuvaajia oli hemmotellut myös elokuinen täysikuu.
Kisakuva-anti jopa innosti tuomaristoa.
- Kuvat inspiroivat minua kuvaamaan, eräs raatilainen totesi.
Tuomaroinnista sukeutui jo tutuksi tulleeseen tapaan tiukka. Yleisessä sarjassa loppusuoralle päätyi puolikymmentä kuvaa.
Elokuun osalta silmää hivelevimmän kuvan on ottanut Timo Strengell ikuistettuaan kuun valossa kylpevän veneen.
Nuorten sarjan voittanut Anu Karvonen oli puolestaan kärsivällisesti vartoillut oikeaa hetkeä kuutamokuvaansa varten.
Erikoismaininnan tuomaristo antoi Mikko Turusen loisteliaalle auringonlaskukuvalle, joka ”ei ainoastaan hivele silmää, vaan myös tuntuu katsojassa”, kuten raati totesi.
Puolanka-lehti 7.9.2016

Maria Kyllönen, kuva Timo Strengell