Veteraanikeräyksen perinne jatkui vielä
-26.9.2016 16:28:00-

Vaikka vuotuinen Sotiemme veteraanit -keräys on jo joillakin pienillä paikkakunnilla jäänyt historiaan, Puolangalla perinne vielä jatkuu.
Joukko Kainuun Prikaatin varusmiehiä suoritti torstaina ovelta ovelle -keräystä kirkonkylällä ja sen liepeillä. Puolangan keräysvastaava Jukka Daavittila saatteli varusmiehet matkaan pidettyään käskynjaon.
- Teidän apunne on todella merkittävä. Kiitos siitä jo etukäteen, Daavittila sanoi.
Daavittilan mukaan Puolangalla on veteraanimiehiä neljä ja -naisia kaksikymmentä.
- Lisäksi tämän keräystuen piirissä olevia aviopuolisoita ja leskiä on parikymmentä, Daavittila totesi.
- Puolangalla kerätyt varat käytetään lyhentämättömänä puolankalaisten sotiemme veteraanien, heidän aviopuolisoidensa ja leskien hyväksi: kotona asumisen tukemiseen, kerhon järjestämiseen talvisaikana kuukausittain sekä lyhyiden päivä- kuten kylpyläretkien tekemiseen.
Daavittila korosti, että kaikki työ veteraanijärjestöjen hyväksi tehdään täällä talkoopohjalta.
- Talkootyössä avustavat reserviläisupseerit, reserviläisjärjestöt ja Lions Club, joilta tulevat nämäkin varusmiesten kuljettajat - siitä suuri kiitos heille.
Veteraanikeräyksestä enemmän 28.9. Puolanka-lehdessä.

Maria Kyllönen