Kantapub Mustalle Kissalle etsitään uutta omistajaa
-1.2.2017 07:00:00-

Kantapub Musta Kissan liiketoiminta ja kiinteistö ovat myynnissä. Yrittäjä Ritva Rissanen kertoo, että syynä siihen ovat perhe- ja terveydellisetkin syyt.
- Kyseessä on sukupolvenvaihdos, eli siirrymme pois työelämästä. Ei tässä ole sen kummemmasta kyse, Rissanen toteaa.
Samoin Ritva ja Aulis Rissasen paritaloon kirkonkylän keskustassa etsitään uusia asukkaita. Pariskunta on hiljattain ostanut talon Siilinjärvellä aikeenaan palata seudulle, jolta tulivat Puolangalle ravintolayrittäjiksi kohta 23 vuotta sitten.
- Lapsemme ja lapsenlapsemme, joita näen hyvin harvoin nykyisin, ovat Kuopion seudulla. Yksi syy lähtöön on sekin, että ei meillä ole täällä vanhetessamme minkäänlaista tukiverkkoa.
Samaan aikaan liikkeellä on ollut huhu, että Musta Kissa olisi sulkenut ovensa joululta.
- Ei ole mennyt kiinni eikä tule menemään meidän jälkeenkään. Niin kauan kuin uusi omistaja löytyy, minä sitä pyöritän, Rissanen ilmoittaa.
Lue enemmän 1.2. Puolanka-lehdestä.

Maria Kyllönen