Paula Mikkonen valittiin vuoden nuoreksi puolankalaiseksi
-7.6.2017 07:00:00-

Perinteiseen ysien juhlaan saavuttaessa lavalla pyöri video aavikon auringonlaskusta. Rednexin Cotton Eye Joe -biisin rävähtäessä soimaan saapuivat lavalle juhlan tähdet yksitellen lavalle. Lavalla nähtiin laaja kirjo cowboyhattuja niin vilkkuvia kuin erikoisilla kuosilla varustettuna, flanellipaitoja ja pari keppihevosta. Ysien juhlaa vietettiin tänä vuonna villin lännen teeman luomassa tunnelmassa.
Perinteisesti ysien juhlassa julkistetaan vuoden nuori puolankalainen, jolle nuoriso-ohjaaja sami Haapalainen tuli luovuttamaan palkinnon. Tänä vuonna vuoden nuori puolankalainen -tittelin sai yhdeksäsluokkalainen Paula Mikkonen. Äänestäjät olivat kuvanneet häntä positiiviseksi, kaikkien kaveriksi ja ilopilleriksi. Lisäksi Mikkosen näyttelijän ja eläytyjän taitoja kehuttiin. Mikkonen oli hyvin otettu tittelistään.
- Viimeinen vuosi on ollut todella hieno, samoin kuin tämä päivä. Tittelin saaminen tuntuu hienolle ja lämmittää sydäntä, Mikkonen kertoi.
Yhdeksäsluokkalaisen juhlan tunnelmia enemmän 7.6. Puolanka-lehdessä.

Laura Tolonen, kuva Harri Karvonen