Puolankapuoti avaa ovensa juhannusviikolla
-13.6.2017 14:23:00-

Yli vuoden kiinni ollut Puolankapuoti aloitti toimintansa valmistelun torstaina. Puolankapuodin talkootyöntekijät olivat kokoontuneet keskustelemaan kesän aukioloajoista, avajaisista ja myytävistä tuotteista.
Tapaamisessa sovittiin alustavasti, että puoti on avoinna joka arkipäivä juhannuksen jälkeisestä maanantaista alkaen aina heinäkuun loppuun saakka. Toisinaan puoti on auki myös viikonloppuisin kuten lauantaina Lankafestin aikaan.
Puolankapuoti suljettiin viime vuoden alkupuolella homeongelmien vuoksi. Homevaurio oli ilmeisesti syntynyt vesivahingon seurauksena.
Puoti avasi ovensa ensimmäistä kertaa remontin jälkeen viime joulun aikaan joulumyyjäisten vuoksi.
Nyt puoli vuotta myöhemmin Puolankapuoti olisi tarkoitus ottaa jatkuvampaan käyttöön. Avajaiset pidetään keskiviikkona juhannusviikolla. Avajaisia onkin jo odotettu kauan: paikalliset ja turistit ovat kyselleet jo kuukausia, milloin Puolankapuoti avaa ovensa.
- Tämä on turisteille mukava pyörähdyspaikka. Käsityöt ovat edullisempia täällä kuin Etelä-Suomessa, Soivio totesi.
Aiheesta enemmän 14.6. Puolanka-lehdessä.

Susanna Juntunen