Shiraz Lane tähtää maailmalle, mutta arvostaa pieniä suomalaisfestareita
-17.8.2017 16:10:00-

Muutaman viikon takaisen Lankafestin perjantai-illan avausbändinä esiintyi vantaalainen Shiraz Lane. Hard rock -yhtyeen muodostavat laulaja Hannes Kett, rumpali Ana Willman, kitaristi Miki Kalske, soolokitaristi Jani Laine ja basisti Joel Alex.
Solisti Hannes Kett kertoi idean bändistä syntyneen jo vuonna 2010. Shiraz Lane soitti ensiesiintymisensä  Helsingissä vuotta myöhemmin.
- Vuoden ajan treenattiin ja 2011 vedettiin eka keikka Oulunkylän nuorisotalolla Helsingissä. Ensimmäinen keikka ikinä, joten ajateltiin, että soitetaan frendeille. Sinne tulikin joku sata tyyppiä. Se oli meille tosi iso juttu, Kett kuvaili.
Shiraz Lanen omakustanteinen debyytti-EP, Be the Slave or Be the Change, julkaistiin 2015. Ensimmäisen varsinaisen levynsä, joka kulkee nimellä For Crying Out Loud, bändi julkaisi viime vuonna.
Tänä kesänä rock-yhtyeen aika ei kulu niinkään keikkalavoilla, vaan musiikinteon parissa, sillä Shiraz Lane valmistelee parhaillaan toista levyään.
- Säästellään vähän paukkuja ensi kesään, ja muutenkin valtaosa kesästä menee siihen, että tehdään meidän toista levyä, Kett kuvaili bändin kesäsuunnitelmia.
Shiraz Lanen pojat kuvailivat keikkansa jälkeen Lankafestin tunnelmaa mahtavaksi, ja alkuiltaan sijoittunut  esiintymisaikakin oli bändille mieluinen:
- Aivan mahtava. Oli tosi kivaa aloittaa. Nyt voidaan nauttia muista bändeistä, mihin normaalisti ei ole aikaa, kun pitää keskittyä omaan keikkaan.
- Ja siistiä, että porukka lauloi mukana vielä sanoja, eli ne olivat kuulleet meitä, Hannes Kett iloitsi.
Kettille ja Joel Alexille Lankafestissa esiintyminen oli ensimmäinen kerta Kainuussa. Pääkaupunkiseutuun tottunut Kett näki Puolangassa paljon samaa kuin Varkaudessa, jossa hän kertoi vierailleensa lapsuusaikanaan paljon.
Shiraz Lane -yhtyeen haastattelun voit lukea 16.8. ilmestyneestä Puolanka-lehdestä.

Miia Seppänen, kuva Laura Heikkinen