Pessimistit valmistautuivat jo talven tuloon
-22.8.2017 13:45:00-

Pessimismin kyllästämä Traumaryhmä konsertoi perjantaina Puolangan torilla. Ennen esityksen alkua Puolangan pessimistien grilli-kahvilassa tarjoiltiin glögiä ja pipareita joululaulujen soidessa. Pihalla taas pääsi antamaan äänensä rumimmalle joulukuuselle suoraan roskalaatikkoon.
- Päätimme järjestää Traumaryhmän keikan oheisohjelmaksi vuodenaikaan sopivaa toimintaa. Joulusäät ovat alkaneet, selitti Puolangan pessimistien sihteeri ja rahastonhoitaja Tommi Rajala.
- Ottakaahan glögiä, ettei tule kylmä, Puolangan pessimistien puheenjohtaja Tuomo Seppänen kehotti ilmaisilla tarjoiluilla paikalle höynäytettyjä kävijöitä lämpimänä elokuun iltana.
Pessimistit kertoivat olevansa valmiita joulun tuloon ja suuntaavansa pikku hiljaa katseen kohti pääsiäistä. Kovin kaukaiselta joulu ei optimistisemmallekaan kävijälle vaikuttanut, sillä pessimistien grilli-kahvilassa istuskeli myös ohikulkumatkalla ollut joulupukki.
Traumaryhmän annettiin traumatisoida kuuntelijoitaan jopa tunnin verran. Loistavasta valmistautumisesta ja rakoilemattomasta ryhmähengestä ja kieli se, että esiintyjät ehtivät soittamisen lomassa nahistelemaan lavalla.
- Näin pitkällä kiertueella, millä mekin ollaan, tulee aina näitä konflikteja, totesi laulaja ja pianisti Shiny Asshole viitaten Traumaryhmän edellisen illan konserttiin Oulun Taiteiden yö -tapahtumassa.
Esiintyminen sujui bändin mukaan jokseenkin hyvin.
- Siellä meni vähän enemmän väärin kuin täällä, mutta tunnelma oli katossa. Siellä oli tosi paljon porukkaa, joka oli hyvin mukana. Tuntui, että yleisö kuunteli meidän surusanomaamme ja eli mukana musiikissa, kitaristi ja laulaja Äcklig Självmord kertoi ravintola Tubassa soitetusta keikasta.
Puolankalaisyleisöä Traumaryhmä kiitti siitä, että kukaan ylipäänsä vaivautui saapumaan paikalle. Varsinaisia kehuja hiljainen ja mahdollisimman kauas lavan luota jättäytynyt yleisö ei kuitenkaan yhtyeeltä saanut.
- Olisi ollut mukavampi, jos yleisö olisi ollut lähempänä - nyt oli vähän sellainen etäinen tunnelma. Mutta oli porukkaa, ettei tarvinut ihan keskenään soittaa. Ehkä tämä puolankalainen yleisö elää mukana vähän hillitymmin kuin oululainen.
Perjantai-illan pessimismisistä tunnelmista enemmän 23.8. Puolanka-lehdessä.

Miia Seppänen